tiistai 26. elokuuta 2014

Fiilistelyä niistellen

...terveisiä sairasvuoteelta...

Vielä eilen illalla ajattelin menevä tänä aamuna salille. Päivä alkaisi hyvin treenin jälkeen kun veri kiertää ja oikeesti on herännyt! Mutta yön aikana suunnitelmat muuttui. Kurkku oli niin kipeä, että häiritsi unta. Ja sitä unta häiritsi myös vuotava nenä :/. Ei kiva! Nyt sitten pötköttelen sohvalla ja koitan tervehtyä. Nielun karseeta kipua ja poskien särkyä lukuunottamataa voin oikein hyvin ja tekisi mieli tehdä yhtä ja toista. Mutta lääkärissä käynti osoitti, etten ole ihan terässä. Välillä tuntui kävellessä kotiin, että hoipun puolelta toiselle ja hiki puski päälle. Eli kiltisti noudatan lääkärin ohjeita ja pötkötän sohvalla nauttien paljon nestettä ja kaikkea mahdollista vitamiinipitoista, kuten kuvasta näkyy :). Lakrits-pakuritee höystettynä tuoreella inkiväärillä on muuten paitsi tervehdyttävää niin hyvää!


Mun piti itseasiassa kertoa innostuksestani saliharjoitteluun niin monen vuoden jälkeen. Mutta just nyt nuhanenäsenä se ei tunnu osuvalta. Joten mieluusti fiilistelen muutaman päivän takaista Cheekin keikkaa :D! Olin yksi niistä onnekkaista mieheni ja hyvien ystävieni kanssa, jotka pääsivät todistamaan suomalaisen artistin kovan työn tulosta. Ja olihan huikee! 

Nostan hattua Jare Tiihoselle! Hän on kyllä unelmiensa perässä mennyt ja tehnyt töitä hartiavoimin, että siihen on päässyt mihin on halunnut. Hyvä osoitus siitä, että jos oikein kovasti jotain haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen, saavutta sen. Never give up! Ja tämä on yksi motoistanikin. Ihan loistava fiilis oli, ihan loistavalla ohjelmakattauksella. En osaa tarpeeksi hehkuttaa eikä varmasti ole tarvettakaan. Jokainen meistä pystyy mihin haluaa, jos vaan on valmis tekemään töitä ja jaksaa olla kärsivällinen. Vain taivas on rajana! Enkä muuten ollut liian vanha keikalla laulamaan sydämeni kyllyydestä tai kiljumaan ja hyppimään mukana ;)!





perjantai 22. elokuuta 2014

Kiukkuisen kohtelias kommentti

:)

Eilen kerroin omia ajatuksia siitä, milloin minun mielestä nainen on kauneimmillaan. Kuinka ollakaan, oma kuusi vuotias tyttäreni sanoi minua kauniiksi, mutta missä tilanteessa! 

Tilanne oli enemmän kuin koominen. Olimme mieheni kanssa "taistelleet" ekaluokkalaisen kanssa iltatoimien aikaan, kun ei ne tahdo oikein ripeästi onnistua. Kuopuksemme on todella itseppäinen ja erittäin voimakastahtoinen. Kiukustuin itsekkin ja koitin kaikin tavoin hillitä itseeni niin, että jouduin välillä poistumaan paikalta. Nuorimmaiselta valui kyyneleet ja naama punaisena yritti tehdä omaa kantaansa selväksi. Ja yhtäkkiä, kesken kaiken tätä purkausta, hän katsoi minua kyyneleet valuen ja kysyi:"Äiti, miksi sun pitää aina näyttää niin kauniilta?". Tilanne oli todella hämmentävä! Itse olin kiukkuinen, treenin jälkeen hikinen ja tukka vähän pörrössä ja toinen katsoo minua kauniiksi :). Mitä siihen voi vastata?

Jäin sitten miettimään, miksi pitää olla ripsiväriä ja vähän meikkiä jotta näyttäisi vähän nätimmältä? En kyllä osannut tyttärelleni vastata, enkä osaa vieläkään. Mietin edelleen, miksi pitää "kaunistautua". Ei sillä, tykkään vähän laittautua töihinkin, ainakin tukka pitää olla siististi ja ripsiväriäkin ja kulmat laitettu (olen niin vaalee, ettei ne edes näy, jos ei laita väriä!). Haluan ainakin ajatella, että itsellä on mukava olla kun tietää että näyttää siistiltä. Haluan myös ajatella, että työkavereista on mukavaa kun on sillä tavalla huoliteltu, että on puhdas ja asiallisen näköinen. Tyttäreni kysymys on kyllä vaikea. Itse kun en ole koskaan pitänyt itseäni kauniina. Olen aina enemmän keskittynyt hyvään olooni ja hyvään fyysiseen kuntooni. Ehkä se sitten paistaa olemuksestani ja tekee minusta kauniin. Hmmm, en tiedä...

Mutta eikö jokaisen lapsen mielestä oma äiti ole kaunis? Vaikka tilanne oli erikoinen, kyllä kysymys sulatti sydämeni ja kieltämättä kiukkukin vähän hellitti <3. Tässäkin kohtaa hyvä muistutus siitä, että voit saada jonkun ihmisen päivän paremmaksi lausumalla jonkin kohteliaisuuden. Ei sen tarvitse olla ylitsevuotavaa. Sekin riittä, että sanot:"Näytät tänään kivalta!" Kokeillaan!


torstai 21. elokuuta 2014

Nainen kauneimmillaan

Sanotaan, että nainen on kauneimmillaan 17 vuotiaana. Tai näin olen joskus kuullut. Sallinette minun olla erimieltä. En osaa mieltää edes 17-vuotiasta naiseksi. Tyttöhän hän vielä on. Mun mielestä 40+ nainen on kaunis ja ehkä kauneimmillaan just sillon! Ehkä siksi kun itse olen tätä ikäluokkaa, heh heh! Ei mutta oikein tosissaan. Nelikymppisenä olet saanut jo sen verran elämänkokemusta, ettei ihan kaikesta stressaa, osaa ottaa vähän rennommin. Itsevarmuus omasta itsestä on kasvanut, kun ei enää takerru pieniin kosmeettisiin "vikoihin" (omasta mielestä). Ehkä tässä kohtaa on oppinut jo hyväksymään itsensä sellaisena kun on. Nuoren naisen pyöreys kasvoista on hävinnyt ja nainen näyttää silloin...aikuiselta.

Itsessäni olen huomannut sen, että alan hyväksymään itsessäni niitä asioita, joille en yksinkertaisesti voi mitään. Ennen ehkä murehdin, kirosin ja käytin energiaa muuttamaan luonnon taipuisaa tukkaani tikkusuoraksi. Nyt olen enemmän oppinut hyödyntämään sitä itseppäistä taipuisuutta. Siinähän se on, eikä miksikään muutu. Olen myös enemmän tietoisesti kiinnittänyt huomiota ruokavaliooni, vaikkei siinä sinällään koskaan ole ollut vikaa, mutta entistä tietoisemmaksi siitä mistä ruoka-aineista vatsani voi hyvin. Ja kun vatsani voi hyvin, minä voin hyvin ja se näkyy myös olemuksesta! Samoin olen enemmän kiinnittänyt huomiota kosmetiikkaan ja hiustuotteisiin. En halua vahingoittaa ihoani tai hiuksiani yhtään sen enempää. Laatu on se, mistä haluan pitää kiinni. Ja siinäkin huomaan enemmän ja enemmän kääntyvän luonnonkosmetiikan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan ainakin itse viihdyn hyvin tämän ikäisenä, vaikkakin vähän hirvittää. Mutta oloni on mitä loistavin vuosiin! Nautin siitäkin, että vihdoinkin uskallan olla mä! Uskalla sinäkin olla sä! :D




keskiviikko 20. elokuuta 2014

80 -luvun ylellisyys

Viimeisien vuosien aikana, ehkä enemmän viimeisten kolmen vuoden aikana, olen ollut enemmän kiinnostunut naisellisuudesta(ni). Pitkälle yli kolmenkympin pääsääntöisesti kuljin verkkareissa, tennareissa ja ponnari päässä. Kiitos rakkaan mieheni, rakkaan ystäväni, jota kiinnostaa estetiikka niin sisustuksessa kuin asusteissa, ovat opettaneet minutkin löytämään kauniita asuja, asusteita, asioita joista voi nauttia! Joku voi kutsua sitä muodin seuraamiseksi tai ihan miksikä vaan, mutta minulle tämä on uusi ilmiö. Olen "opetellut" kävelemään ja käyttämään korkokenkiä ja ah! kun nekin ovat niin kauniita niin miksipä ei niitä näyttäisi kaikille. Huolimatta siitä, että olen jo 173 cm pitkä ja korkkareiden kanssa yli 180 nautin sen tuomasta naisellisuudesta :). Onneksi mieheni ei piittaa, että hän jää lyhyemmäksi kuin minä. Hänhän niitä korkkareita minulle ostaa!

Mutta palatakseni siihen, mistä minun piti kirjoittaa, oli kaunis löytö netistä. Olen alkanut enemmän seuraamaan muotia blogien, lehtien ja tyyli.com kautta ja sieltä saakin kivoja vinkkejä päivän asuihin. Haalarit! En olisi vuosi sitten uskonut, että hurahdan haalareihin! Kaipasin jotain vaatetta töihin, joka on sopivan viilee, eikä paljastele liikaa. En tykkää käyttää töissä hameita tai mekkoja, jotka ovat liikaa polven yläpuolella, vaikka jotkut käyttävät jopa minihameita. Joten törmäsin sitten netissä siniseen haalariin. Väriin ihastuin heti, ja kun sain vaatteen kotiini, materiaali onkin ihanan kevyttä! Tuntui kuin ei olisi päällä ollut mitään! Hyvin monikäyttöinen ja ihana!! :) Mieheni tosin totesi, että "eikö nuo ollut muotia joskus 80-luvulla?". No, oli miten oli, tämä 80-luvun muoti-ilmiön luoma luomus on kyllä ihanan ylellisyyttä päällä.

Enkä taida olla liian vanha käyttämään haalaria, vai mitä? ;)



keskiviikko 6. elokuuta 2014

Uusia taitoja

Olen niitä ihmisiä, jotka haluaa kokea mahdollisimman paljon uusia juttuja ja nähdä maailmaa niin paljon kun tässä elämässä ehtii. Ja yksi "to do"-listallani on ollut vesihiihto. Vesi elementtinä on minulle rakas! Tykkään uida avovedessä, olen joskus melonut ahkerasti ja sukeltanut. Vesi, ja etenkin merivesi, on minulle erittäin rauhoittava elementti, mutta myös erittäin haastava! Kunnioitan merta paljon ja ajatuksissani on myös, että siitä pitää huolehtia. Meri antaa paljon kaunista ja mahdollistaa kaikkeen hurjaan :).

No, palatakseni tuohon vesihiihtoon.... Tilaisuus kokeilla lajia tuli viime kesänä Turun saaristossa vieraillessamme tuttavien mökillä. Sain hyvät ohjeet, kuinka noustaan jne. Olin ylpeä suorituksestani jo viime kesänä kun neljännellä yrittämällä nousin pystyyn. Kaarteet tuottivat vähän haasteita ja niissä sitten kaaduinkin. Mutta tänä kesänä! Yllätyin itsekkin kun kerralla pääsin pystyyn ja pitkän lenkin vedinkin ilman kaatumisia. Kaarteissa pysyin pystyssä ja osasin jo hiukan hallita liikkumistani. Vielä sen verran jännittävää ja keskittymistä vaativaa oli, etten kyllä paljon maisemia kerennyt kattelemaan. Vasta kuvista ja jälkikäteen veneillessä samoja reittejä tajusin, kuinka pitkän matkaa sitä tuli mentyäkin!

Näin jälkikäteen olen vieläkin ihmetellyt, että miten vuoden takainen ensimmäinen kerta jäi noin hyvin kroppaan muistiin. Ei se ikää kato, kun uutta lajia opettelee. Kyllä sen voi oppia vanhanakin, kunhan rohkeus riittää :D!

perjantai 1. elokuuta 2014

Uuden opettelu


Huh, huh! Tämä on varmaan yksi niistä asioista mikä tuo lisää päänvaivaa iän karttuessa (ainakin minulla): teknisten laitteiden / ohjelmien tms. opettelu. 

Aloittaessani tätä blogia, ja alussahan vasta olenkin, tuntuu monimutkaiselta tämän blogin rakentaminen. Toisaalta helppoa, mutta kuitenkin haastavaa löytää ohjeita jonkin osa-alueen parantamiseksi. Itse kun olen sellainen, että toivoisin jonkun näyttävän ja selittävän. Kutsuttakoon sitä laiskuudeksi ;). Mutta okei, olen kuitenkin nyt tutustunut pikkuhiljaa ohjeisiin ja eiköhän tämä rakennu. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi. 

Sain uuden puhelimen käyttööni viime vuonna, iPhonen, ja aluksi pyysin apua asentamaan kaiken maailman tunnuksia isältäni (kyllä!!). Hän on ihan virtuoosi näitten laitteitten kanssa. Tajusin kuitenkin, että minun täytyy itse opetella käyttämään puhelintani. En voi olla niin laiska, että pyytäisin aina jonkun muun laittamaan jonkin uuden ohjelman puhelimeeni. Noh, ei auttanut kuin aloittaa räplääminen. En siis ottanut käyttöohjetta esiin vaan aloitin räpläämisen. Miehenikin tarjosi apua, mutta päättäväisesti kieltäydyin. Ja nyt voin ylpeänä sanoa, että olen omasta mielestäni aika hyvä puhelimeni käytössä. Onhan se helppoa! Olen jopa opettanut äitiäni ja siskoani siinä... Ja tunnen pientä ylpeyttä :).

Tästä eteenpäin yksi tavoitteeni onkin, että vanhuuden höperönä osaan kuitenkin käyttää kännykkää muuhunkin kuin soittamiseen!