Turhamaisuutta vai hyvän olon hakemista?

Tarviiko tähän muuta sanoa ;)?

Mulla on kamalan "herkkä" vatsa joidenkin ruoka-aineiden ja jonkun muun (elintarvike? tärkkelys?) suhteen mitä joissakin tuotteissa on. Tarkalleen ottaen en tiedä minkä suhteen, muun kuin laktoosin. Säästyn vatsakivuilta kun vältän maitotuotteita (näissäkin on poikkeuksia! palaan kohta tähän) ja gluteenia. Ulkomaalaiset maitotuotteet ja lähes kaikki luomutuotteet sopivat vatsalleni, mutta mikään "Laktoositon" tuote ei! Eikö ole mielenkiintoista? Kotimaiset laktoosittomat ei käy, mutta luomu kyllä. Mitä tästä voi päätellä? Hmmmm.... sitä en jaksa nyt lähteä ruotimaan, kun se on jo mun mielestä ihan selvä juttu.

Vehnä ei sovi minulle ollenkaan, eikä ruis. Kymmeniä vuosia (hehheh!) sitten tutkittiin mahdollisuutta keliaakiaan, mutta sitä ei ole. Lääkäri käski minun vaan välttää viljaa. Silloin tätä mahtavaa valikoimaa ei ollut. Nyt on asiat toisin. Vuosien saatossa eri kokeiluiden tuloksena on se, että gluteenittomat tuotteet ovat niitä sopivampia. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että gluteenittomalla ei pitäisi olla ellei ole keliaakia. Näitä ongelmiahan mulla ei ole ulkomailla! Ja silloin kyllä nautinkin jokaisesta suupalasta, leivästä, jogurtista ja jäätelöstä minkä lomalla ehdin :). En myöskään voi juoda hiilihapollisia juomia paljon, vatsa ei tykkää. Olutta en juo, en ole varmaan kahteenkymmeneen vuoteen juonut, kun en voi. On jäänyt muuten siideritkin hyvin vähiin, kun en voi. Englantilaiset siiderit sopivat paremmin, mutta en tykkää niitä litkiä. Joskus kesällä saunan jälkeen voin ottaa yhden, mutta sitäkin mieluummin juon vettä! Jos alkoholia on "pakko" juoda, viini on ainoa joka vatsalleni sopii. Sitä on mukava joskus ottaakin ruuan kanssa ja joskus ihan sosiaalisissa tilanteissa.

Mielenkiintoista tässä kaikessa on vielä se, että ulkona syödessä (ravintolassa) pääsääntöisesti vatsani turpoaa ja tulee kipeäksi. Vaikka valitsen ruokalistalta sen, missä ei ole maitoa eikä viljaa. Tätä olen mieheni kanssa ihmetelleet, mistä SE voi johtua. Tiedän onneksi ainakin yhden ravintolan, missä voin syödä risottoa ilman että täytyy pelätä vatsan turpoamista. Muissa pyrin valitsemaan salaattiannoksen, jotta säästyn siltä vatsakivulta.

Tässä siis lyhyt selonteko vaikeasta vatsastani. Syitä ei tarkkaan siis tiedetä (paitsi vaikea laktoosi-intoleranssi), joten kokeilujen kautta olen hakenut itselleni sopivaa ruokavaliota. Peruna on yksi pahimmista myös, mutta uusia perunoita tai valkosipuliperunoita vaan ei voi olla syömättä.... kerran vuodessa ;). Vatsani turpoaa herkästi, aina en tiedä edes mistä. Sisko mainitsi minulle viimeksi siellä vieraillessa, että tuotteet saattavat sisältää jonkin sortin tärkkelystä, jolloin turvotus ja kipu voi johtua siitä. Syy ei siis välttämättä ole gluteeni. Tätä en ole sen tarkemmin vielä tutkinut, mutta kun perunan aiheuttamaa reaktiota miettii, se voi olla järkevä selitys. Turvotus on epämiellyttävää ja näytän siltä kuin olisin raskaana. Tässä kohtaa välillä mietin, oonko turhamainen kun mietin vatsani taas pullottavan kuin raskaana olevalla? Mutta samalla tunnistan sen fiiliksen, joka ei ole hyvä. Kuitenkin valinnat joita olen ruuan suhteen tehnyt, olen tehnyt sillä perusteella, että mulla on hyvä olla. Ei niinkään se, että pömpöttääkö maha.

Yksi suosikeistani: kasvispaistos!

Herkkua, munakasmuffinit ja hyvä smoothie!

Edellä mainituista syistä suosin siis paljon kasvisruokia, gluteenittomia ja maidottomia tuotteita. Sanokoot muut mitä sanoo, mutta näillä mulla on niin paljon parempi olla. Ja se on pääasia!

P.S. Kasvispaistoksen ohje löytyy Eilistä & Paistoa -blogista (jota seuraan)!

The final countdown.....

H-hetki lähestyy kovaa vauhtia :)! Enää kuusi aamua lähtöön. Huh! Miten aika kuluukin nopeammin kun lähtö on niin lähellä...ja tarkoitan nyt lähtöä EM-kisoihin.

Muistan vielä kuin eilisen päivän sen puhelinsoiton eräs tammikuisena sunnuntai-iltana, kun tiedusteltiin että olenko kiinnostunut lähtemään kisoihin. Ja päätös piti tehdä samana iltana! Muistan, kuinka paljon sitä jännitin ja hermoilin. Kun päätökseni sitten tein ja alkoi valmistautuminen, ajatus EM-kisamatkasta tuntui todella kaukaiselta. Tammikuusta huhtikuun loppuun oli aikaa vaikka kuinka paljon. Nyt huhtikuu on hurahtanut kauheaa vauhtia ohi, enkä tahdo aina tajuta että tämän työviikon jälkeen lähdetään edustamaan Suomea! Something to be proud of!

Viimeksi kirjoitinkin siitä, kun keho ja mieli sanoo, että pitää pysähtyä niin pitää pysähtyä. Niin olen kirjaimellisesti tehnyt. Toki treenaamassa olen käynyt kyllä, hieronut liikesarjoja niin paljon kun on vielä ehtinyt. Ja niissä olen päässyt aika harppauksen eteenpäin! Yksi koutsaajistani liikuttui siitä, kuinka hyvin se jo sujuu <3. Olen saanut palautetta, että ei ole enää räikeitä virheitä. Ainahan on parannettavaa, aina! Tässä lajissa ei olla koskaan valmiita. Mutta jos nyt tähänkin pisteeseen olen päässyt, voin hyvillä mieli lähteä kisoihin. Tällä hyvällä fiiliksellä kun lähden, ei voi mennä vikaan. Ja jos nyt sattuu unohduksia, niin mitä sitten. Tiedän, että teen parhaani ja teen sen ylpeydellä, voin olla itseeni todella tyytyväinen.

Onneksi pääsee vielä nauttimaan kevään lähestymisestä kävellen ja hölkkäillen aurinkoisessa säässä. Se vaan nostaa sitä hyvää fiilistä. Ja vielä ehtii ennen lähtöä tsemppaamaan tyttöjä omissa suorituksissaan telinevoimistelussa ja esikoisen vyökokeessa. Ne on tärkeitä juttuja! Harmittaa, että nuorimmaisen tanssiesitys jää näkemättä, mutta sovimme että tuttumme ottaa sen videolle ja katsomme sen sitten yhdessä kun tulemme kotiin.

Kaikkea kivaa siis tiedossa! (näköjään minulle tiettyjen juttujen suorittaminen, ja etenkin niiden tuoma kutkutus vetoaa minuun suuresti, elämän mausteita) :) Lisää fiiliksiä ja kokemusten jakamista sitten kisojen jälkeen. Ja sitten onkin aika huilata. Mutta sitä ennen ilolla, ylpeydellä ja tosissaan kisoihin! Ihanaa kevättä!

 

Kun on aika pysähtyä...

Jos jotain olen tähän +40 ikään oppinut niin sen, että luotan omaan intuitiooni. Yhtenä mottona läpi elämäni on ollut, että jos olen kahden vaiheilla jonkin asian suhteen, vastaus on yleensä vahvemmin ei. Tätä olen noudattanut ja koskaan en ole sitä päätöstä katunut.

Minä valmistaudun parhaillaan tuleviin EM-kisoihin. Ensimmäiset minulle (jei!). Otan osaa sekä liikesarjoihin että otteluun. Koutsin lähdettyä väliaikaisesti Norjaan, tuli miehestäni mulle valmentaja. En ollut ihan varma, toimiiko se. Ja kieltämättä on ollut mulle opettelua kuunnella ohjeita omalta mieheltäni. Mutta on ollut myös opettelua miehelleni, kuinka minua valmennetaan. Ja tässä kohtaa mä olen se valmentaja. Mieheni liian innokkaasti kannusti minua eri kisoihin, leireille, treenaamaan ja lähinnä nimen omaan ottelupainoitteisiin. Mikä sinällään on ihan ok, mutta treeniaikaa pitäisi jakaa myös liikesarjojen harjoitteluun (jotka kyllä vaatii vähän enemmän!). Huomaan, että joihinkin ehdotuksiin olen kahden vaiheilla. Huomaan myös sen, että jos jatkuvasti tekisin valintoja jotka syystä tai toisesta ovat omien fiiliksieni vastaisia, menee koko hommasta ilo. Sitä en halua! Enkä varsinkaan nyt, kun olen menossa näin isoon tapahtumaan!

Ymmärrän ehkä sen pointin, miksi. Vielä ehtisi ottamaan viimeisiä vinkkejä ja oppeja ennen kisoja. Mutta itseni tuntien ja intuitiotani seuraten, tiedän meneväni vaan sekaisin tässä vaiheessa kun kisoissa yrittäisin toteuttaa viimeaikaiseja oppeja. Mieluummin haluan toistoja niihin, mitä ollaan jo työstetty. Sen verran hidas olen uusia asioita mieltämään, että nyt näihin kisoihin on myöhäistä opetella mitään uutta. Ehkä nuoremmilla tämä vielä toimisi, mutta ei enää minulla. Tätä yritän miehellenikin selittää. Ilmeisesti huonolla menestyksellä... ;).

Tänään tein päätöksen olla menemättä mihinkään leirille enää tulevana viikonloppuna. Päätöksen tehtyäni vähän epäröin, mutta päivän mittaan päätös on tuntunut hyvältä! Kun on aika pysähtyä, niin silloin pysähdytään. Luotan tähän ratkaisuuni ja otan vastaan kisajännityksen tuoman ilon :).

Miksi minä aloitin blogin?

Vietimme mukavaa pääsiäistä siskoni luona ja juttelimme meidän blogeista. Juttelimme myös siitä, miksi ylipäätään aloitimme bloggaamisen. Siskoseni heittikin sitten idean, että "pitäisi joskus kirjoittaa siitä, miksi aloitti". Niinpä päätin sen toteuttaa nyt!

Mä olen aina tykännyt kirjoittaa: koulussa aineita, kotona päiväkirjaa. Näin isona ei ole tullut kirjoitettua päiväkirjaa kuin satunnaisesti (ja sitten olen ne hukannut muutossa jne.), niinpä ajattelin pitää omaa päiväkirjaa julkisesti. Ajatus myös siitä, että mulla voi olla jotain annettavaa muillekin.

Oman ammattini kautta törmään jatkuvasti siihen, ettei ihmiset oikein usko enää itseensä. Aivan kuin heidät olisi lyöty maahan oikein kunnolla. Syytä siihen en aina saa selville. Mutta muutoinkin kuin asiakkailta kuulen paljon sitä "ei musta ole tohon!", "en ikinä pystyisi tekemään tuota" tai "en mä tän ikäsenä enää voi". Heh! Halusinpa romuttaa nuo tekosyyt :). TÄMÄN ikäsenä vielä muuten pystyy mihin vaan :D!

Pääsääntöisesti nämä "en pysty" kommentit on liittynyt liikkumiseen, liikuntaan tai liikuntaharrastukseen. Esteenä mahdollisesti on koettu joko oma ikä tai nivelten kunto. Näitä "en pysty" kommentteja olen kuullut myös ruokavalioon liittyvää. Aina minulla herää kysymys:"Miten niin et pysty?". Mun mielestä, niin kauan kuin liikkuu, puhuu, suoriutuu päivän askareista, pystyy mihin vaan. Eri asia on, onko tahtoa ja mitä tahtoo.

Mä tiedän, että mä haluan pysyä teräskunnossa hamaan tappiin asti. Siksi mä liikun niin paljon kun liikun ja siksi haastan siinä itseäni aina tilaisuuden tullen. Mä tiedän myös sen, että jos mä lopetan liikkumisen tulen kärsimään selkä- ja polvikivuista. Kärsin niistä ajoittan jo nyt, mutta entäs jos en tekisi yhtään mitään.....? Hirvittää ajatellakin. Mua harmittaa ihan hirveesti se, että ihmiset ei aina tajua kuinka paljon hyvää he tekisivät itselle, jos vaan liikkuisi. Harmittaa, ettei ymmärretä kipujen vähenevän (ehkä jopa häviävän kokonaan), jos jatkaa vaan liikkumista. Tottakai riippuu, mikä on kivun aiheuttaja. Mutta suurimmalla osalla kivut johtuu liikkumattomuudesta. Uskallan näin sanoa seitsemän vuoden työkokemuksen kautta.

Joskus pitää hullutella ;)!

Mua harmittaa myös se, että ihmiset on kadottanut sen liikkumisen ilon. Jos olet lukenut tätä mun blogia, tiedät, että olin jokin aika sitten aikuisten telinevoimistelun alkeiskurssilla. Oli muuten upeeta kokea se onnistumisen ilo! Ja joka kerta! Ylitin itseni useasti. Myönnän, että jotkin temput olivat minulle helpompia suorittaa kun on liikunnallinen ja tasapaino hallussa. Mutta oli ihan mahtava katsoa ympärille ja huomata, kuinka aikuiset ihmiset nautti ja iloitsi uusien asioiden kokeilemisesta. Nämä hetket oli ihan parhaita! Unohtu työmurheet, kotiaskareet ja kaikki mikä mieltä painoi. Elämä hymyili!

Mikseivät ihmiset halua NÄITÄ kokemuksia? Rohkeasti vaan! Kun ylität itsesi siinä, että uskallat kokeilla  jotain uutta, huomaat kuinka nautit siitä rohkeudesta jo itsestään. Kukaan ei pakota tekemään asioita, jotka pelottaa. Mutta tee niitä, josta olet aina haaveillut. Elämän on liian lyhyt, jotta sen käyttäisi sohvan kuluttamiseen ja itseensä pettyneenä mököttämiseen. Kun kerran elämä on lyhyt, miksei siitä ottaisi kaiken irti! Kukaan meistä ei ole koskaan siihen liian vanha!!

Ja siksi mun blogi on '2old?' !