Päivityksestä on piiiiitkä aika ja nyt nautitaan täysillä jo kesästä :) . Ihanaa!
Jos poikkean normaalista tavastani katsoa elämää eteenpäin nyt katsomalla vähän taaksepäin, niin.....sanattomaksi vetää. Aika kovilla oon ollut..ja edelleen olen, mutta helpottaa. Mitä on mahtunut viimeiseen vuoteen...hmmm...on melkoinen selviytymistaisto päivästä toiseen, uuteen, parempaan elämään, tytöistä huolehtimisen lisäksi ja vielä on pitänyt jatkaa omaa elämää. En tule koskaan saamaan niitä tunteita kuvailtua, mitä olen käynyt läpi, eikä oikeastaan tarviikaan. Sen mitä olen oppinut matkan varrella on se, että minulla ei ole koskaan oikeutta tuomita ketään, moittia tai kertoa toiselle, miten asiat tulee hoitaa hänen elämässään. Koskaan kukaan ei voi tietää, mitä kaikkea elämässä on tapahtunut ja miksi asiat ovat johtaneet johonkin pisteeseen, ellei ole asiasta hyvin perillä.
Olen saanut niin paljon arvostelua, moitteita, syytöksiä siitä, että olen hakenut avioeron, että hämmästyin sitä määrää jo siinä määrin, että menetin yöuneni, ruokahaluni ja jossakin kohtaa jopa elämänhaluni. Nämä niiltä ihmisiltä, jotka eivät ole yhtään perillä, mitä on tapahtunut tai miksi niin päätin tehdä...siitäkin huolimatta, että minulla on lapsia.
Olen oppinut myös sen, että jos joillakin on aikaa pureutua minun yksityis- ja työelämääni (kyllä!), täytyy heillä olla itsellä melkosen köyhä elämä. Miksi ihmeessä tuhlata omaa aikaansa minun elämääni? Opin myös sen, että kolikolla on myös toinen puoli. Moni tuijottaa vaan sitä toista puolta, mutta ei ymmärrä kääntää kolikkoa. ...vaikka olisi tarpeenkin.
Olen onneksi siinä pisteessä jo, että en välitä muista. Välitän omasta ja tyttöjeni elämästä ja huolehdin siitä, että meillä riittää iloa, naurua ja mukavia hetkiä. No joo, normaalissa arjessa aina ei sitä naurua riitä....tytöt tulossa isommiksi ja välillä ovet paukkuu :D ...melkein. Mutta normaalia joka tapauksessa.
Nyt katson taas elämääni eteenpäin ja voin todeta, ettei mulla ole enää tarvetta paeta. Elämä edessä tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä...vielä on solmuja, mutta ne solmut alkaa höllätä. Nyt nautitaan ihanasta kesästä ja niistä kokemuksista, joihin ei aiemmin ole ollut aihetta.
Never2old to be happy :) !
torstai 30. kesäkuuta 2016
torstai 18. helmikuuta 2016
Naisurheilijan aito rakkaus omaan lajiin
"Naiset urheilevat siinä missä miehetkin, Hesari" jutun luettuani en voinut olla kirjoittamatta tänne samaisesta aiheesta. Urheilija kun olen henkeen ja vereen.
On ikävää, että naisten menestystä tai tuloksia ei arvosteta samassa määrin kuin miesten. Vain siitä syystä, että naiset eivät yllä samoihin tuloksiin miesten kanssa. Mutta tämähän on ihan fysiologinen fakta, ettei näin voi edes olla. Miksi siis verrata edes miehiä ja naisia keskenään? Miksi ei vaan voida verrata naisurheilijoita muihin naisurheilijoihin? Tästä Eva Wahlströmkin puhui.
Itsekkin nyrkkeilleeni törmäsin samaan johon Evakin omalla urallaan...sai kinuta valmentajaa valmentamaan. Aikoinani pyysin nimiä mainitsematta tunnettua valmentajaa valmentamaan minua nyrkkeilyssä, mutta vastaus oli "en valmenna naisia". Sitkeesti jatkoin painostusta ja kyselyä "miksi et aloittaisi nyt? Voin hyvin tulla poikien joukkoon, en tarvitse erilaisia treenejä vain koska olen tyttö". Vihdoin ja viimein hän suostui, tosin valmennus suhteemme jäi hyvin lyhyeksi.
Väittäisin, että naiset joutuvat kovemmin tekemään töitä menestyksensä eteen, jo ihan että saa oikeanlaista valmennusta ja saa valmentajan näkemään oman potenttiaalin. Väittäisin, että naiset ovat sitkeempiä tekemään töitä menestyksen eteen, koska joudumme todistamaan että mekin pystymme! Etenkin "mies valtaisissa" lajeissa. Naiset menestyvät pää pystyssä, verta valuen, silmät mustana, kroppa mustelmillä...ei itkua silmäkulmassa särystä, kivusta tai naarmuista vaan siitä onnistumisesta. Aidosta onnesta ja ilosta saavutettuaan tavoitteensa!
En sano, etteivätkö miehet nauti omasta menestyksestään yhtä paljon, mutta verkkokalvolleni on piirtynyt kuva Ronaldosta kierien nurmikentällä feikattuaan kaatumisen, tukka viimisen päälle sliipattuna. Sori, mutta tuota en arvosta!
Katson ylöspäin Evaa, joka on tehnyt mahtavan duunin, terveydensäkin uhalla, päästäkseen huipulle (ja jolta olen saanut turpaan ;) ). Katson ylöspäin Petra Ollia, joka muistetaan rusikoidusta kasvoista, mutta yhdessäkään en nähnyt kyyneleitä vaan enemmän sisua ja ylpeyttä. Katson ylöspäin kaikkia naisfutareita, jotka ovat tuoneet naisjalkapallon paremmin yleisön tietoisuuteen. Jossain vaiheessa jopa väitän naisjalkapallon ollen parempaa Suomessa kuin miesten joitakin vuosia sitten.
En ole feministi eikä minua aja eteenpäin omassa lajissani näyttämisen halu miehille. Minua ajaa oma halu oppia, olla paras! Rakastan mitä teen, rakastan itseni ylittämistä, arvostan valmentajiani, jotka ottavat minut tosissaan ja haluavat minun menestyvän yhtä paljon kuin minä! Tähän en ole koskaan liian vanha, eikä yksikään mies tai miehen kirjoittama mielipide Hesariin lannista sitä!
tiistai 9. helmikuuta 2016
Kriittinen Suomen mestari :)
Huuuuh, kisat on takana, mutta kisaväsy painaa...vieläkin!
Meidän ja Espoon seuran kunniaksi täytyy sanoa, että olihan jälleen hyvin järjestetyt kisat. Osanottajia oli ennätysmäärä minun urani aikana ja saatiin näistä viralliset SM-kisat :D. Sutinaa riitti koko lauantaipäiväksi. Olin varautunut myös tuomaroimaan, mutta aikataulut sen verran petti ja heitti, että en uskaltanut välillä vaihtaa pukua kun ei ollut tietoa, milloin on oma vuoro. No, mutta tunnelmaan....
Jostain syystä nukuin melkosen huonosti edellisen yön ja aina kun heräsin, kävin mielikuvaharjoitteluna niin liikesarjoja kuin otteluakin läpi. Eli henkinen valmistautuminen oli koko ajan päällä. Edellisenä iltana kävimme joukkueliikesarjoja läpi ja kävin myös omaani. Ei tietoakaan jännityksestä tai epävarmuudesta. Olin erittäin rauhallinen. Koko iltana en jännittänyt. Onhan mulla ollut toki paljon muuta ajateltavaa viimeisinä viikkoina, ettei näille kisoille ole ollut oikein aikaa antaa ajatustakaan. Tiesin, että harjoitustunnit olivat vähissä ja sillä ajatuksella lähdin, että menen näyttämään kuntoni nyt ja se riittää mihin riittää....mutta joka tapauksessa tavoite on voittaa! Niin kuin aina :D. Eihän kisoihin kannata lähteä, jos ajatus on, että "jos nyt vaikka saisin pronssin...." Eihän kukaan tolla mielellä lähde, eihän?!?
Lauantai aamuna oli aikanen herätys ja aamupalalla rakas tyttäreni puhuin jotain jännittämisestä. En muista enää, mistä puhuimme kun yhtäkkiä se iski: jännitys ja hermostuminen! Sen jälkeen olinkin todella herkkä polttamaan hihani. Siis jännitys......Pyytelin vähän väliä tytöiltä anteeksi, että hermostuin ja selitin, että kun jännittää niin paljon! En muistanutkaan, mitä se oli. Maha ei sentään mennyt sekaisin....ei ainakaan pahasti :).
Kisapaikalla hermostumisen sijaan aloin työstämään pääkoppaani, eli valmistautumaan suorituksiin. Tytöt on jo niin isoja, että eivät enää pyörineet jaloissa. Pääsin paremmin keskittymään kuin aiemmin kotikisoissa. Samaan lataukseen en päässyt, kuin EM -kisoissa...en lähellekään.
Itse suoritukset eivät omasta mielestä mennyt yhtään putkeen! Kun astuin ensimmäiset askeleet tatamille ensimmäisessä suorituksessa, huomasin kuinka tärinä valtasi kropan. Tämän tunteen muistan aikaisemmista kotikisoista! Tätä ei ollut EM-kisoissa. Huomasin joka ikisen virheen ranteen asennosta tasapainon horjumiseen. Kuulin katsojilta, että suoritukset näyttivät hyviltä, mutta itsestäni ne eivät tuntuneet hyviltä! Mikä ristiriita! Yhden liikesarjan mogasin ihan täysin...tuli ajatuskatko ja se oli siinä. Kaikesta huolimatta voitin! Olin Suomen mestari liikesarjoissa! En oikein tajunnut, miten siinä niin kävi kun oma tuntemus suorituksista oli tuo... En halua kuulostaa (enkä ole) ylimieliseltä....hämmentää vaan, miten voin olla niin kriittinen itselleni, etten osannut nauttia voitostani. Minusta se on huono juttu. Vai onko? Puskeeko tämä minua eteenpäin parempaan vai alanko vaatia itseltäni liikaa? Ehkä tähän analysointiin en lähde.....parempi niin.
Joukkueliikesarjasta meidän tiimille tuli kultaa, mikä oli hyvä juttu. Siinäkin tein virheitä, mutta siitä ei onneksi muut saaneet kärsiä :). Mutta tämä suoritus tuntu kivalta! Hyvän tiimin kanssa sitä on kivaa tehdä :D.
Ottelua sainkin odottaa....liikesarjojen jälkeen jalat painoi ja ajattelin, ettei matsista tule yhtään mitään. Pienen makoilun ja jalkojen heiluttelun, ehkä syömisen ja kahvin avulla sain vähän virtaa kroppaan ja maitohappoja liikkeelle. Jalat oli jähmeet, mutta vähän paremmat ennen ottelua. Jälleen kerran voittamaan lähdin, mutta tiesin etten parhaimpaani pääse. Tavoite oli ottaa pisteet tarkkaan (niin tarkkaan kuin pystyin) ja pitää kaveri tatamin reunalla. Tietenkin vältin ottamasta iskuja, mutta tokihan niitäkin tuli :D. Olin kohtuu tyytyväinen olosuhteen huomioon ottaen. Omasta mielestä olin mennyt eteenpäin, näinkin olemattomilla treenimäärillä. Mitä saankaan aikaan kun pääsen paremmin ottelutreeneihin :D!! Tämän osalta tavoitteeni on korkealla ja mahdollisia. Voitto tuli tästäkin!
Onnistuin siis nappaamaan kolme kultaa näistä SM-kisoista :D!
Yhdestä kullan värisestä voitosta en ollut ihan näin otettu...jouduin doping testiin :D. Hienoa, että meidän pieni laji Suomessa noteerataan! Voin ihan virallisesti sanoa, että minutkin noteerataan nyt oikeana urheilijana :`D. Noh, kokemushan sekin oli.
Joka tapauksessa tästä on mentävä eteenpäin. Ja mennäänkin! EM-kisoista oppineena, palautuminen tuollaisesta ei ihan heti tapahdu, joten suosiolla annan itselleni vapaaviikon lajista..paitsi eilen olin treenaa, mutta tämän jälkeen ei mitään enää tällä viikolla! Olen vielä väsynyt ja tekee hyvää tehdä välillä ihan jotain muuta! Niin kuin tänä aamuna kävin uimassa ihan rauhalliseen tahtiin...ja se tuntukin hyvältä!
Nyt kun tässä kertaan lauantain kisapäivää, voin sanoa, että jos johonkin voin olla tyytyväinen niin siihen, ettei liikesarjan voitto häirinnyt ollenkaan otteluun valmistautumista :D. Onhan sekin jo aika iso juttu! Pää siis pysyy kasassa...ainakin ajoittain ;).
Mutta tästä taas kohti uusia haasteita levon kautta. Pidä tavoite mielessä, äläkä anna tilaa ajatukselle epäonnistua!
Meidän ja Espoon seuran kunniaksi täytyy sanoa, että olihan jälleen hyvin järjestetyt kisat. Osanottajia oli ennätysmäärä minun urani aikana ja saatiin näistä viralliset SM-kisat :D. Sutinaa riitti koko lauantaipäiväksi. Olin varautunut myös tuomaroimaan, mutta aikataulut sen verran petti ja heitti, että en uskaltanut välillä vaihtaa pukua kun ei ollut tietoa, milloin on oma vuoro. No, mutta tunnelmaan....
Jostain syystä nukuin melkosen huonosti edellisen yön ja aina kun heräsin, kävin mielikuvaharjoitteluna niin liikesarjoja kuin otteluakin läpi. Eli henkinen valmistautuminen oli koko ajan päällä. Edellisenä iltana kävimme joukkueliikesarjoja läpi ja kävin myös omaani. Ei tietoakaan jännityksestä tai epävarmuudesta. Olin erittäin rauhallinen. Koko iltana en jännittänyt. Onhan mulla ollut toki paljon muuta ajateltavaa viimeisinä viikkoina, ettei näille kisoille ole ollut oikein aikaa antaa ajatustakaan. Tiesin, että harjoitustunnit olivat vähissä ja sillä ajatuksella lähdin, että menen näyttämään kuntoni nyt ja se riittää mihin riittää....mutta joka tapauksessa tavoite on voittaa! Niin kuin aina :D. Eihän kisoihin kannata lähteä, jos ajatus on, että "jos nyt vaikka saisin pronssin...." Eihän kukaan tolla mielellä lähde, eihän?!?
Lauantai aamuna oli aikanen herätys ja aamupalalla rakas tyttäreni puhuin jotain jännittämisestä. En muista enää, mistä puhuimme kun yhtäkkiä se iski: jännitys ja hermostuminen! Sen jälkeen olinkin todella herkkä polttamaan hihani. Siis jännitys......Pyytelin vähän väliä tytöiltä anteeksi, että hermostuin ja selitin, että kun jännittää niin paljon! En muistanutkaan, mitä se oli. Maha ei sentään mennyt sekaisin....ei ainakaan pahasti :).
Kisapaikalla hermostumisen sijaan aloin työstämään pääkoppaani, eli valmistautumaan suorituksiin. Tytöt on jo niin isoja, että eivät enää pyörineet jaloissa. Pääsin paremmin keskittymään kuin aiemmin kotikisoissa. Samaan lataukseen en päässyt, kuin EM -kisoissa...en lähellekään.
Itse suoritukset eivät omasta mielestä mennyt yhtään putkeen! Kun astuin ensimmäiset askeleet tatamille ensimmäisessä suorituksessa, huomasin kuinka tärinä valtasi kropan. Tämän tunteen muistan aikaisemmista kotikisoista! Tätä ei ollut EM-kisoissa. Huomasin joka ikisen virheen ranteen asennosta tasapainon horjumiseen. Kuulin katsojilta, että suoritukset näyttivät hyviltä, mutta itsestäni ne eivät tuntuneet hyviltä! Mikä ristiriita! Yhden liikesarjan mogasin ihan täysin...tuli ajatuskatko ja se oli siinä. Kaikesta huolimatta voitin! Olin Suomen mestari liikesarjoissa! En oikein tajunnut, miten siinä niin kävi kun oma tuntemus suorituksista oli tuo... En halua kuulostaa (enkä ole) ylimieliseltä....hämmentää vaan, miten voin olla niin kriittinen itselleni, etten osannut nauttia voitostani. Minusta se on huono juttu. Vai onko? Puskeeko tämä minua eteenpäin parempaan vai alanko vaatia itseltäni liikaa? Ehkä tähän analysointiin en lähde.....parempi niin.
Joukkueliikesarjasta meidän tiimille tuli kultaa, mikä oli hyvä juttu. Siinäkin tein virheitä, mutta siitä ei onneksi muut saaneet kärsiä :). Mutta tämä suoritus tuntu kivalta! Hyvän tiimin kanssa sitä on kivaa tehdä :D.
Ottelua sainkin odottaa....liikesarjojen jälkeen jalat painoi ja ajattelin, ettei matsista tule yhtään mitään. Pienen makoilun ja jalkojen heiluttelun, ehkä syömisen ja kahvin avulla sain vähän virtaa kroppaan ja maitohappoja liikkeelle. Jalat oli jähmeet, mutta vähän paremmat ennen ottelua. Jälleen kerran voittamaan lähdin, mutta tiesin etten parhaimpaani pääse. Tavoite oli ottaa pisteet tarkkaan (niin tarkkaan kuin pystyin) ja pitää kaveri tatamin reunalla. Tietenkin vältin ottamasta iskuja, mutta tokihan niitäkin tuli :D. Olin kohtuu tyytyväinen olosuhteen huomioon ottaen. Omasta mielestä olin mennyt eteenpäin, näinkin olemattomilla treenimäärillä. Mitä saankaan aikaan kun pääsen paremmin ottelutreeneihin :D!! Tämän osalta tavoitteeni on korkealla ja mahdollisia. Voitto tuli tästäkin!
Onnistuin siis nappaamaan kolme kultaa näistä SM-kisoista :D!
Yhdestä kullan värisestä voitosta en ollut ihan näin otettu...jouduin doping testiin :D. Hienoa, että meidän pieni laji Suomessa noteerataan! Voin ihan virallisesti sanoa, että minutkin noteerataan nyt oikeana urheilijana :`D. Noh, kokemushan sekin oli.
Joka tapauksessa tästä on mentävä eteenpäin. Ja mennäänkin! EM-kisoista oppineena, palautuminen tuollaisesta ei ihan heti tapahdu, joten suosiolla annan itselleni vapaaviikon lajista..paitsi eilen olin treenaa, mutta tämän jälkeen ei mitään enää tällä viikolla! Olen vielä väsynyt ja tekee hyvää tehdä välillä ihan jotain muuta! Niin kuin tänä aamuna kävin uimassa ihan rauhalliseen tahtiin...ja se tuntukin hyvältä!
Nyt kun tässä kertaan lauantain kisapäivää, voin sanoa, että jos johonkin voin olla tyytyväinen niin siihen, ettei liikesarjan voitto häirinnyt ollenkaan otteluun valmistautumista :D. Onhan sekin jo aika iso juttu! Pää siis pysyy kasassa...ainakin ajoittain ;).
Mutta tästä taas kohti uusia haasteita levon kautta. Pidä tavoite mielessä, äläkä anna tilaa ajatukselle epäonnistua!
torstai 4. helmikuuta 2016
Se tunne, kun kaikki rullaa!
Mitä se on, kun tuntee leijuvansa...? On niin hyvä olo :). Kaikki rullaa, aurinko paistaa, hymy kasvoilla.... Mahtava olo!
On muuten älyttömän hidasta saada firma toimintakuntoon. Ja tarkoitan nyt tätä byrokratiaa. No, on ollut hyvää aikaa myös itselle. Toivon mukaan sitä aikaa ei kohta ole NÄIN paljon. Tilanne näyttää kaikin puolin hyvältä. Ja pääasia on, että asiat etenevät.
Lajitreenitkin on maistunut ja alkaa tulla "nälkä" ;). Tulevana lauantaina on SM-kisat ja oikeastaan tähän päivään mennessä en ole niitä ehtinyt juuri miettimään / jännittämään. Ei ole ollut aikaa! Viime yönä tosin heräsin johonkin ja aloitin mielikuvaharjoittelun. Se tuntuu tulevan itsestään...valmistautuminen henkisesti kun siihen on tilaisuus. Vaikka treenitunteja ei ole alla niin paljon kuin pitäisi olla, lupaan tehdä parhaani. Sen enempää en itseltäni voi vaatiakaan, tietäen mikä tilanne oli syksyllä. Tästä lisää, kunhan selviän kisoista :D.
Mutta tää tunne...kevättä kohti mennään... Linnutkin jopa laulaa, aurinko muuten lämmittää aikas mukavasti päiväs aikaan kun pääsee pihalle. Jotkut pienet lumipurot solisee, ilmassa tuoksuu ajoittain jo kevät. Ihan mahtavaa! Tuntuu siltä kun herää pikkuhiljaa pitkästä horroksesta. Odotan jo sitä päivää, kun voin sujauttaa jalkaani flip flopit ja painella pihalle! ...siihen taitaa mennä vielä tovi, mutta sekin päivä sieltä tulee. Nautin tästä alkavasta keväästä, nautin tästä ihanasta tunteesta, nautin niistä hetkistä, jotka saa mun olon kevyeksi, nautin ihanien ystävien seurasta, nautin tästä päivästä! Ja niin kliseistä kun se onkin, se hetki ei tule enää takaisin.
Miksi tuhlata tämä elämä murehtimiseen, surkutteluun ja vihoitteluun? Elämä on siihen liian lyhyt ja liian arvokas! Mä en ole liian vanha nauttimaan elämästä...etkä ole muuten sinäkään! <3
On muuten älyttömän hidasta saada firma toimintakuntoon. Ja tarkoitan nyt tätä byrokratiaa. No, on ollut hyvää aikaa myös itselle. Toivon mukaan sitä aikaa ei kohta ole NÄIN paljon. Tilanne näyttää kaikin puolin hyvältä. Ja pääasia on, että asiat etenevät.
Lajitreenitkin on maistunut ja alkaa tulla "nälkä" ;). Tulevana lauantaina on SM-kisat ja oikeastaan tähän päivään mennessä en ole niitä ehtinyt juuri miettimään / jännittämään. Ei ole ollut aikaa! Viime yönä tosin heräsin johonkin ja aloitin mielikuvaharjoittelun. Se tuntuu tulevan itsestään...valmistautuminen henkisesti kun siihen on tilaisuus. Vaikka treenitunteja ei ole alla niin paljon kuin pitäisi olla, lupaan tehdä parhaani. Sen enempää en itseltäni voi vaatiakaan, tietäen mikä tilanne oli syksyllä. Tästä lisää, kunhan selviän kisoista :D.
Mutta tää tunne...kevättä kohti mennään... Linnutkin jopa laulaa, aurinko muuten lämmittää aikas mukavasti päiväs aikaan kun pääsee pihalle. Jotkut pienet lumipurot solisee, ilmassa tuoksuu ajoittain jo kevät. Ihan mahtavaa! Tuntuu siltä kun herää pikkuhiljaa pitkästä horroksesta. Odotan jo sitä päivää, kun voin sujauttaa jalkaani flip flopit ja painella pihalle! ...siihen taitaa mennä vielä tovi, mutta sekin päivä sieltä tulee. Nautin tästä alkavasta keväästä, nautin tästä ihanasta tunteesta, nautin niistä hetkistä, jotka saa mun olon kevyeksi, nautin ihanien ystävien seurasta, nautin tästä päivästä! Ja niin kliseistä kun se onkin, se hetki ei tule enää takaisin.
Miksi tuhlata tämä elämä murehtimiseen, surkutteluun ja vihoitteluun? Elämä on siihen liian lyhyt ja liian arvokas! Mä en ole liian vanha nauttimaan elämästä...etkä ole muuten sinäkään! <3
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Happy :)
Hups, aika on vierähtänyt ihan hurjaa vauhtia! Vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti tämän tammikuun niin kuitenkin tekemistä on riittänyt kiitettävästi joka päivälle. Pahoittelen, että tässä näin kauan meni ennen kuin tulin tänne taas…
Lupasin kertoa vain positiivisia uutisia, niin nyt niitä riittää :D. Kieltämättä tunnevuoristorataa on ajettu ja lujaa. Ehkä tammikuun alussa jopa niin, että paniikki ja pelko meinasi ajaa lujaa alaspäin. Mutta jostain sain vaihteet päälle taas niin, että hymy huulilla tukka hulmuten kohti korkeuksia… :D
Firmani starttaa pikkuhiljaa, mutta tämä oli tiedossakin ja siksi yritin tässä tammikuussa tehdä vähän fiiliksen mukaan. Jos ei jaksanut, niin sitten en tehnyt mitään yritykseen liittyvää. Luotan siihen, että keho kertoo milloin lepo on tarpeen joten sitä kuunnellen olen tätä tammikuuta elänyt. Kuitenkin olen saanut asioita eteenpäin. Lupaavia tilaisuuksia tulossa, kiitos siitä kaikille, jotka ovat pitäneet minulle korvat ja silmät auki!
Yksi mahtava tilaisuus oli viime perjantaina! Olin elämäni ensimmäistä kertaa haastattelussa, joka tullaan esittämään tv:ssä :D! Kanava on vielä pieni, mutta löytyy valikoimista: Alfatv. Ohjelma tulee ulos myöhemmin keväällä, kerron kun se selviää. Katso sitä, niin pääset paremmin selville mitä teen ja millainen olen. Hyvää mainosta minulle ja yritykselleni.
Mutta hei, yksi mahtavimmista tunteista on, kun saa oman auton alle :D!! Ihan mahtavaa!! Mikä vapauden tunne, kun voi liikkua ihan vapaasti! Etenkin kun en enää ole riippuvainen kenestäkään kun pitäisi tyttöjä viedään harrastuksiin tai haluamme lähteä käymään jossain! Ihana vapaus…..sanoinko sen jo ;) ? Tämä helpottaa myös minua tulevissa työkeikoissa paljon!
Viimeisen viikon aikana olen hyppinyt onnesta pitkin kämppää ilosta ja siitä tunteesta, että homma alkaa rullaa…..pikkuhiljaa…hyvältä näyttää :D.
Voisin jopa todeta, että olen onnellinen, iloinen, sisälläni kuplii käsittämätön pirskahteleva fiilis :). TÄTÄ toivon joka ikiselle, tunne on niin mahtava! En minä, etkä sinä ole koskaan liian vanha tuntemaan näin…never2old! <3
Lupasin kertoa vain positiivisia uutisia, niin nyt niitä riittää :D. Kieltämättä tunnevuoristorataa on ajettu ja lujaa. Ehkä tammikuun alussa jopa niin, että paniikki ja pelko meinasi ajaa lujaa alaspäin. Mutta jostain sain vaihteet päälle taas niin, että hymy huulilla tukka hulmuten kohti korkeuksia… :D
Firmani starttaa pikkuhiljaa, mutta tämä oli tiedossakin ja siksi yritin tässä tammikuussa tehdä vähän fiiliksen mukaan. Jos ei jaksanut, niin sitten en tehnyt mitään yritykseen liittyvää. Luotan siihen, että keho kertoo milloin lepo on tarpeen joten sitä kuunnellen olen tätä tammikuuta elänyt. Kuitenkin olen saanut asioita eteenpäin. Lupaavia tilaisuuksia tulossa, kiitos siitä kaikille, jotka ovat pitäneet minulle korvat ja silmät auki!
Yksi mahtava tilaisuus oli viime perjantaina! Olin elämäni ensimmäistä kertaa haastattelussa, joka tullaan esittämään tv:ssä :D! Kanava on vielä pieni, mutta löytyy valikoimista: Alfatv. Ohjelma tulee ulos myöhemmin keväällä, kerron kun se selviää. Katso sitä, niin pääset paremmin selville mitä teen ja millainen olen. Hyvää mainosta minulle ja yritykselleni.
Mutta hei, yksi mahtavimmista tunteista on, kun saa oman auton alle :D!! Ihan mahtavaa!! Mikä vapauden tunne, kun voi liikkua ihan vapaasti! Etenkin kun en enää ole riippuvainen kenestäkään kun pitäisi tyttöjä viedään harrastuksiin tai haluamme lähteä käymään jossain! Ihana vapaus…..sanoinko sen jo ;) ? Tämä helpottaa myös minua tulevissa työkeikoissa paljon!
Viimeisen viikon aikana olen hyppinyt onnesta pitkin kämppää ilosta ja siitä tunteesta, että homma alkaa rullaa…..pikkuhiljaa…hyvältä näyttää :D.
Voisin jopa todeta, että olen onnellinen, iloinen, sisälläni kuplii käsittämätön pirskahteleva fiilis :). TÄTÄ toivon joka ikiselle, tunne on niin mahtava! En minä, etkä sinä ole koskaan liian vanha tuntemaan näin…never2old! <3
perjantai 8. tammikuuta 2016
And here we go again...
Vuosi vaihtui hyvässä seurassa ja erittäin positiivisessa fiiliksessä. Vuoden ensimmäinen päivä kului "aamupalapöydässä" :D. Heh, juttua riitti… mutta ei siitä sen enempää.
Arki on alkanut ja tästä pikkuhiljaa muodostuu minun arkeni, jotenkin. Enää en hyppää junaan (ei tarvii palella näillä pakkasilla juna-asemalla :D ) ja matkaa työpaikalle. Aamulla kone aukeaa ja työt alkaa oman keittiön pöydän äärellä. Ai mikä työergonomia ;D..? Korjataan se jossain vaiheessa. Mutta nyt on kirjaimellisesti laitettu hihat heilumaan ja käytännön asioita lähdetty todenteolla tekemään. Kotisivuthan on julkiset vaikkakin mun mielestä ehkä vielä vähän kesken….käy kurkkaa www.hyväote.fi miltä näyttää. Pääasia, että asia tulee selväksi mitä teen.
En voi kieltää, että tässä lepposasti aloitellaan rennolla fiiliksellä päivää. Joka päivä on mielessä, mistä sitä leipää tulee pöytään, mutta…tämän riskin olin valmis ottamaan ja edelleen olen siihen niin valmis kun voi olla! Nyt ei auta perääntyä tai pelätä. Ei muuta kun tuulta päin!
On kiva huomata, että uppoudun tekemään töitä niin, että saatan jopa säikähtää jos viesti pomppaa ruudulle :D. Mielestäni ihan hyvä merkki. Vaarana vaan on se, että uppoudun niin että unohdan lopettaa… Onneksi treenitkin alkoi. Ne vähän rytmittää päiviä.
Eilen taas pitkästä aikaa salissa ja lajin parissa. Mikä ihana fiilis!! Tiedättekö sen tunteen kun saa jostain ihan hirveitä kiksejä? Tämä on mulle se! Olin jo unohtanut, kuinka rakas harrastus se on mulle. Ehkä enemmän kuin harrastus. Voi ja luvassa on haasteita ja ensimmäiset kisat pian. Eli tulette taas pääsemään taekwon-don maailmaan mun fiiliksien kautta…ihan vähän.
Tämä nyt on tällaista lörpöttelyä…huomaatteko kuinka iloisella fiiliksellä :D. Pakkasista huolimatta, mulla on lämmin ja voisin jopa sanoa, että oloni on…onnellinen ? ? Voisko olla…
Ihanaa viikonloppua teille ja NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ! We only leave once! <3
Arki on alkanut ja tästä pikkuhiljaa muodostuu minun arkeni, jotenkin. Enää en hyppää junaan (ei tarvii palella näillä pakkasilla juna-asemalla :D ) ja matkaa työpaikalle. Aamulla kone aukeaa ja työt alkaa oman keittiön pöydän äärellä. Ai mikä työergonomia ;D..? Korjataan se jossain vaiheessa. Mutta nyt on kirjaimellisesti laitettu hihat heilumaan ja käytännön asioita lähdetty todenteolla tekemään. Kotisivuthan on julkiset vaikkakin mun mielestä ehkä vielä vähän kesken….käy kurkkaa www.hyväote.fi miltä näyttää. Pääasia, että asia tulee selväksi mitä teen.
En voi kieltää, että tässä lepposasti aloitellaan rennolla fiiliksellä päivää. Joka päivä on mielessä, mistä sitä leipää tulee pöytään, mutta…tämän riskin olin valmis ottamaan ja edelleen olen siihen niin valmis kun voi olla! Nyt ei auta perääntyä tai pelätä. Ei muuta kun tuulta päin!
On kiva huomata, että uppoudun tekemään töitä niin, että saatan jopa säikähtää jos viesti pomppaa ruudulle :D. Mielestäni ihan hyvä merkki. Vaarana vaan on se, että uppoudun niin että unohdan lopettaa… Onneksi treenitkin alkoi. Ne vähän rytmittää päiviä.
Eilen taas pitkästä aikaa salissa ja lajin parissa. Mikä ihana fiilis!! Tiedättekö sen tunteen kun saa jostain ihan hirveitä kiksejä? Tämä on mulle se! Olin jo unohtanut, kuinka rakas harrastus se on mulle. Ehkä enemmän kuin harrastus. Voi ja luvassa on haasteita ja ensimmäiset kisat pian. Eli tulette taas pääsemään taekwon-don maailmaan mun fiiliksien kautta…ihan vähän.
Tämä nyt on tällaista lörpöttelyä…huomaatteko kuinka iloisella fiiliksellä :D. Pakkasista huolimatta, mulla on lämmin ja voisin jopa sanoa, että oloni on…onnellinen ? ? Voisko olla…
Ihanaa viikonloppua teille ja NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ! We only leave once! <3
keskiviikko 30. joulukuuta 2015
Uuden alkua….
Kuppi kahvia, rauhoittavaa musiikkia ja aika kirjoittaa teille kuulumisia :). Joulu on takana ja uusi vuosi kolkuttaa ovelle… Lupaavalta näyttää!
Elämäni on edelleen pienessä myllerryksessä, mutta tilanne on muuttunut sitten kuukausi takaperin kirjoittamani postauksen jälkeen. Ja hyvä näin! Käyn sitä matkaa tässä teidän kanssa läpi, josko se auttaisi myös jotain toista, joka kokee samoja tunteita.
Tuolloin taisi olla elämäni vaikeimpia hetkiä. Koettelemuksia joka vei elämästäni ilon. Ei kivaa, ei ollenkaan…Tiesin, että siitä selviää ja "aika parantaa haavat", mutta tuo hetki on ikävistä ikävin. Tarkkaan en tiedä, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Vaikka siitä on vasta kuukausi, oon tainnut kulkea melkosessa sumussa. Tuota tekstiä lukiessani tajusin, miten paha olo mulla on ollut. Ei se ole vieläkään kokonaan poistunut, mutta voin sanoa että näen jo auringon säteitä. Ehkä voin kertoa jo tarkemmin omaa tarinaani….
Tämä ei ole tullut aiemmin esille, mutta ne myllerrykset mitä olen kokenut / koen liittyy niin työelämään kuin henkilökohtaiseen elämääni. Ero miehestä, työprojektin päättyminen…. Eikö siinä ole jo tarpeeksi? Eron myötä tietysti asunnon etsiminen, muuttaminen, oman kodin rakentaminen uudelleen, tyttöjen hyvinvoinnista huolehtiminen (siinä oma kyllä kärsi…). Tilanne oli henkisesti erittäin paha. Ruoka ei pysynyt sisällä, ruoka ei maistunut, öitä ei tullut nukuttua…ei ihan kokonaan vieläkään. Henkireikä, joka on antanut mulle energiaa ja voimaa oli poissa… Minulle rakas laji taekwon-do jäi sivuun kahdesta syystä: mies harrastaa lajia myös samassa seurassa, emme voineet olla samassa tilassa ollenkaan..liian kova stressi mulle. Toisekseen mulla ei ollut energiaa treenata. Yritin, mutta pyörrytti ja heikotti. Ihan turhaa siis yritin treenata. Paino tippu rajusti omasta mielestäni jo muutenkin hoikasta varrestani, ei siis hyvä homma ollenkaan! Moni oli huolissaan ja kauhuissaan. Sain huolestuneita kommentteja leirillä olemuksestani. Kauhuissani itsekkin katsoin itseäni peilistä! En tunnistanut itseäni….Peilistä katsoi väsynyt luuranko! Säikähdin ja hätäännyin. Pakotin itseni syömään, mutta mitä se auttoi kun se ei vaan pysynyt sisällä. Onneksi minulla oli väyliä purkaa henkistä taakkaani. Nyt ehkä ymmärrätte, mitä olen yrittänyt kertoa ystävien tuen merkityksestä. He oikeasti kannattelivat minua! Samoin kuin perheeni: isäni, äitini, siskoni, veljeni…. Kuulin itsestäni asioita, jotka oli valheita…se satutti…satuttaa vieläkin. Pelkäsin menettäväni ystäviäni, pelkäsin seurani hylkääväni minut….Pelkäsin menettäväni kaiken sen mikä oli minulle tärkeää. Suunnittelin seuran vaihtamista…onneksi rakas ystäväni pisti hanttiin ja sanoi, että meidän seura on meidän perhe! Kiitos Sofia <3! Olit yksi pelastusrengas ja pidit mut järjissäni. En tiedä, miten ikinä voin kiittää kylliksi… Oli vaan jaksettava ja oli vaan pakko olla vahva! Tyttöjen niskaan en halunnut kaataa mitään. Itkua pidättelin, mitä se olis auttanut…. Minua sanottiin vahvaksi, mutta tiiättekö, myös vahvat tarvitsee olkapäätä ja sitä onneksi minulle on tarjottu!
Jossain vaiheessa tapahtui jotakin..jotakin, mistä sain taas voimaa. En tiedä, mikä se oli, mutta enää minua ei voinut satuttaa niin pahasti. Ehkä kävin järjellä itseni kanssa asioita läpi, ehkä ystäväni saivat taottua päähäni järkeä…Kiitos Susa! <3 Mun järjen ääni. Ehkä vakuutuin, että ratkaisuni oli oikea. Muuton jälkeen koin niin suuren helpotuksen, että tajusin tekeväni oikein. Tilanne ei ollut helppo sittenkään, mutta sain nyt oman rauhan. Tässä kaikessa hässäkässä lopettelin projektia töissä. Tiesin toki, että työ oli määräaikainen ja projektit tuppaa päättymään, niin myös tämä. Päätös omasta alkoi jo kesällä, joten tässä sekasorrossa olen jotenkin onnistunut myös työstämään sitä! Ehkä sekin on pitänyt minut jotenkin tolkuissani.
Joulu ei ollut minulle se odotettu hetki, päinvastoin. Se päivä oli minulle vaikea. Onnekseni perheeni oli jälleen tukenani ja toi sitä turvallista puheen sorinaa, iloista höpöttelyä…fiilistelin sitä. Tunteet purkautui ja niin pitikin, turvallisessa ympäristössä. Tiesin, että saan ja voin tehdä sen. Osasin jo hymyillä taas, olin löytänyt jo iloa, pystyn syömään, pystyn treenaamaan…. Tie on ollut todella pitkä ja kivinen. Kaiken kaikkiaan tätä on jatkunut näin pahana jo puoli vuotta! Eikö olekkin jo aika nähdä valoa tunnelin päässä?
Viime päivinä olen onnistunut aidosti nauramaan tyttärieni kanssa, nauttimaan heistä aidosti koko sydämestäni, olen nauranut ystävieni ja minulle tärkeitten ihmisten kanssa niin, että mahaan koskee ja vedet valuu silmistä. Elämä muuttuu paremmaksi! Huominen jännittää, mutta ei enää pelota! Tiedän, että minua rakastetaan ja minäkin pystyn siihen. Pystyn nauttimaan elämästä ja jatkaa seikkailua :).
Tämä kirjoitus oli minulle terapiaa….tajusin, minkä matkan olen tehnyt tähän hetkeen! Selvisin! Vielä on matkaa jäljellä, mutta tie on oikea. Elämä todella voittaa! Jos joku väittää minulle, että ratkaisuni oli hetken mielijohteesta tai harkitsematon tai helppo, ei tunne minua….ja on totaalisen väärässä!! Kiitos rakkaat! Ilman teitä en olisi selvinnyt. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tämän. Tästä eteenpäin lupaan kertoa positiivisesta elämäni käänteistä. Jätän tämän kaiken pahan vuoteen 2015. Vuodesta 2016 tulee parempi ja elämäniloa täynnä olevia hetkiä!
Onnea, rikkautta ja rakkautta teille tulevaan vuoteen! Never give up! <3
Elämäni on edelleen pienessä myllerryksessä, mutta tilanne on muuttunut sitten kuukausi takaperin kirjoittamani postauksen jälkeen. Ja hyvä näin! Käyn sitä matkaa tässä teidän kanssa läpi, josko se auttaisi myös jotain toista, joka kokee samoja tunteita.
Tuolloin taisi olla elämäni vaikeimpia hetkiä. Koettelemuksia joka vei elämästäni ilon. Ei kivaa, ei ollenkaan…Tiesin, että siitä selviää ja "aika parantaa haavat", mutta tuo hetki on ikävistä ikävin. Tarkkaan en tiedä, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Vaikka siitä on vasta kuukausi, oon tainnut kulkea melkosessa sumussa. Tuota tekstiä lukiessani tajusin, miten paha olo mulla on ollut. Ei se ole vieläkään kokonaan poistunut, mutta voin sanoa että näen jo auringon säteitä. Ehkä voin kertoa jo tarkemmin omaa tarinaani….
Tämä ei ole tullut aiemmin esille, mutta ne myllerrykset mitä olen kokenut / koen liittyy niin työelämään kuin henkilökohtaiseen elämääni. Ero miehestä, työprojektin päättyminen…. Eikö siinä ole jo tarpeeksi? Eron myötä tietysti asunnon etsiminen, muuttaminen, oman kodin rakentaminen uudelleen, tyttöjen hyvinvoinnista huolehtiminen (siinä oma kyllä kärsi…). Tilanne oli henkisesti erittäin paha. Ruoka ei pysynyt sisällä, ruoka ei maistunut, öitä ei tullut nukuttua…ei ihan kokonaan vieläkään. Henkireikä, joka on antanut mulle energiaa ja voimaa oli poissa… Minulle rakas laji taekwon-do jäi sivuun kahdesta syystä: mies harrastaa lajia myös samassa seurassa, emme voineet olla samassa tilassa ollenkaan..liian kova stressi mulle. Toisekseen mulla ei ollut energiaa treenata. Yritin, mutta pyörrytti ja heikotti. Ihan turhaa siis yritin treenata. Paino tippu rajusti omasta mielestäni jo muutenkin hoikasta varrestani, ei siis hyvä homma ollenkaan! Moni oli huolissaan ja kauhuissaan. Sain huolestuneita kommentteja leirillä olemuksestani. Kauhuissani itsekkin katsoin itseäni peilistä! En tunnistanut itseäni….Peilistä katsoi väsynyt luuranko! Säikähdin ja hätäännyin. Pakotin itseni syömään, mutta mitä se auttoi kun se ei vaan pysynyt sisällä. Onneksi minulla oli väyliä purkaa henkistä taakkaani. Nyt ehkä ymmärrätte, mitä olen yrittänyt kertoa ystävien tuen merkityksestä. He oikeasti kannattelivat minua! Samoin kuin perheeni: isäni, äitini, siskoni, veljeni…. Kuulin itsestäni asioita, jotka oli valheita…se satutti…satuttaa vieläkin. Pelkäsin menettäväni ystäviäni, pelkäsin seurani hylkääväni minut….Pelkäsin menettäväni kaiken sen mikä oli minulle tärkeää. Suunnittelin seuran vaihtamista…onneksi rakas ystäväni pisti hanttiin ja sanoi, että meidän seura on meidän perhe! Kiitos Sofia <3! Olit yksi pelastusrengas ja pidit mut järjissäni. En tiedä, miten ikinä voin kiittää kylliksi… Oli vaan jaksettava ja oli vaan pakko olla vahva! Tyttöjen niskaan en halunnut kaataa mitään. Itkua pidättelin, mitä se olis auttanut…. Minua sanottiin vahvaksi, mutta tiiättekö, myös vahvat tarvitsee olkapäätä ja sitä onneksi minulle on tarjottu!
Jossain vaiheessa tapahtui jotakin..jotakin, mistä sain taas voimaa. En tiedä, mikä se oli, mutta enää minua ei voinut satuttaa niin pahasti. Ehkä kävin järjellä itseni kanssa asioita läpi, ehkä ystäväni saivat taottua päähäni järkeä…Kiitos Susa! <3 Mun järjen ääni. Ehkä vakuutuin, että ratkaisuni oli oikea. Muuton jälkeen koin niin suuren helpotuksen, että tajusin tekeväni oikein. Tilanne ei ollut helppo sittenkään, mutta sain nyt oman rauhan. Tässä kaikessa hässäkässä lopettelin projektia töissä. Tiesin toki, että työ oli määräaikainen ja projektit tuppaa päättymään, niin myös tämä. Päätös omasta alkoi jo kesällä, joten tässä sekasorrossa olen jotenkin onnistunut myös työstämään sitä! Ehkä sekin on pitänyt minut jotenkin tolkuissani.
Joulu ei ollut minulle se odotettu hetki, päinvastoin. Se päivä oli minulle vaikea. Onnekseni perheeni oli jälleen tukenani ja toi sitä turvallista puheen sorinaa, iloista höpöttelyä…fiilistelin sitä. Tunteet purkautui ja niin pitikin, turvallisessa ympäristössä. Tiesin, että saan ja voin tehdä sen. Osasin jo hymyillä taas, olin löytänyt jo iloa, pystyn syömään, pystyn treenaamaan…. Tie on ollut todella pitkä ja kivinen. Kaiken kaikkiaan tätä on jatkunut näin pahana jo puoli vuotta! Eikö olekkin jo aika nähdä valoa tunnelin päässä?
Viime päivinä olen onnistunut aidosti nauramaan tyttärieni kanssa, nauttimaan heistä aidosti koko sydämestäni, olen nauranut ystävieni ja minulle tärkeitten ihmisten kanssa niin, että mahaan koskee ja vedet valuu silmistä. Elämä muuttuu paremmaksi! Huominen jännittää, mutta ei enää pelota! Tiedän, että minua rakastetaan ja minäkin pystyn siihen. Pystyn nauttimaan elämästä ja jatkaa seikkailua :).
Tämä kirjoitus oli minulle terapiaa….tajusin, minkä matkan olen tehnyt tähän hetkeen! Selvisin! Vielä on matkaa jäljellä, mutta tie on oikea. Elämä todella voittaa! Jos joku väittää minulle, että ratkaisuni oli hetken mielijohteesta tai harkitsematon tai helppo, ei tunne minua….ja on totaalisen väärässä!! Kiitos rakkaat! Ilman teitä en olisi selvinnyt. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tämän. Tästä eteenpäin lupaan kertoa positiivisesta elämäni käänteistä. Jätän tämän kaiken pahan vuoteen 2015. Vuodesta 2016 tulee parempi ja elämäniloa täynnä olevia hetkiä!
Onnea, rikkautta ja rakkautta teille tulevaan vuoteen! Never give up! <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)