tiistai 30. syyskuuta 2014

Epämukavuusalueen voittaja!

En muistanutkaan, miltä tuntuu olla epämukavuusalueella.... Se ei ole mukavaa! Pelkoa ei saa näyttää, sisäisesti panikoit ja täriset, ehkä vähän koko ajan pieni paha olo ja epätoivo "voi kun tämä jo loppuisi"... Mutta kun taas pääsee siihen omalle mukavuusalueelle, tajuaa kuinka helppoa oma elämä on! Mä hallitsen mun työt, mä osaan tehdä vaadittavia liikkeitä (tai ainakin sinne päin) omaan lajiin liittyen, mä osaan olla mun lasten kanssa ja opastaa / auttaa heitä, meillä menee hyvin mun miehen kanssa. Siis mulla on helppo elämä :).

Mistä tämä nyt sitten juontaa? Noh, meidän pikkuinen täytti viime viikonloppuna seitsemän ja olin ostanut hänelle neljän kerran talutusratsastuksen issikalla lähitallille. Tyttäremme oli ikionnellinen nähtyään (ja tajuttuaan) lahjan sisällön <3. Ihanaa oli vielä mainita, että ensimmäinen talutusratsastus on heti seuraavana päivänä!

Se päivä koitti aurinkoisena ja ihanan lämpöisenä syksyisenä sunnuntai iltapäivänä kun lähdimme tallille. Matkalla oli ihana katsella "maalaismaisemia" (Espoossa), ihastella taloja ja niitä monia ratsastus aitauksia hevosineen, joita matkalle mahtui. Perille saavuttaessa huomasimme kanoja ja kukkoja tepastelevan vapaasti, samoin kuin pari valtavan kokoista sikaa! Kerrassaan verraton paikka! Tallikoira kävi tarkistamassa ketä olemme jne. Mahtavaa!! En voinut olla ajattelematta, miten ihania kuvia saamme tältä reissulta ja pääsen ihastelemaan tyttäreni ilmeitä ja tunteita ratsastuksen aikana. ....kunnes kävi ilmi, ettei tallilla ole talutuspalvelua. Minä joudun itse taluttamaan! Tämä oli kauhistus numero yksi. Mä pelkään hevosia. Tosin olin alkuvuodesta ekaa kertaa elämässäni issikka vaelluksella ja se oli mukava (tosin pelottava) kokemus ja minulle on vakuutettu, että issikat ovat rauhallisia elukoita. Noh, kuvien ottaminen ja tyttäreni ilmeitten ihastelu jäi siis minun osaltani. Kieli keskellä suuta keskityin vaan taluttamaan ja jännitin, että mitäs jos se astuu kantapään päälle....



Talutus meni kuitenkin hyvin ja se oli ihan kivaakin. Kauhistus numero kaksi tuli eteen saavuttuamme tallille takaisin. Jouduin taluttamaan issikan pilttuuseen, riisumaan ne tavarat ja viemään sille ruokaa. Pelottavalta tuntui se, kun olin viemässä sitä ruokaa, että se issikka odotti sitä todella innolla....kuopi maata ja pukkaili pilttuun ovea...huiiii! Sain joltain tallitytöltä ohjeet, että peruutat selkä edellä ja kun heppa väistää, lasken kipon alas. Hengissähän siitä selvisin, mutta sisäinen tärinä oli kova! Rakas lapseni olisi halunnut itse viedä sen ruuan, mutta pelkäsin, että se islannin poni haukkasee tyttärestäni palasen niin päätin itse mennä.

Kauhulla jäin odottamaan kolmea seuraavaa kertaa!

Varatessani uutta aikaa keskustelin omistajan kanssa ja hän vakuutti, ettei minun pidä tehdä mitään mitä en halua tehdä. Sen tekee joku muu. En vain osannut sitä silloin sanoa kun en tiennyt, mikä on homman nimi. Mutta seuraavalla kerralla osaan jo sanoa, etten osaa laittaa hevoselle niitä vehkeitä enkä halua niitä ottaa pois. Tyttäreni saa ruokkia seuraavan kerran....eihän se heppa nyt oikeesti sitä purase...eihän?

Mitä tästä opin? Uskon, että tämä oli jälleen minulle yksi vahvistava kokemus. Huomasin, että turhaan sitä issikkaa pelkäsin. Eihän se tehnyt minulle mitään pahaa! Pärjäsin sen kanssa aika hyvin... Ja ehkä vielä jonain päivänä lähden itsekkin vielä ratsastamaan. Se oli kyllä aika mukavaa!


tiistai 23. syyskuuta 2014

Too old?

Alunperin mun piti kirjottaa tänään asenteesta ja ihailemistani suomalaisista naisista, jotka lähtevät toteuttamaan unelmiaan. Mutta sitten iltalukemiseksi satuin lukemaan artikkelin, jossa tamperelainen tutkija kertoi hallitsevista tekijöistä työnsaannista. Uutta tietoahan ei ole se, että tutkitusti hoikemmat, hyväkuntoisemmat ja kauniimmat saavat töitä muita helpommin. Siis tästä on puhuttu jo niin kauan, kun minä olen ollut työmaailmassa. Tämä taisi enemmän koskettaa amerikkailisia business markkinoita silloin. Mutta eilinen artikkeli sai minut kyllä varpailleen. Ulkonäköpaineet on kasvanut naapurimaassa jo melkoisen kovaksi. Jos et ole huoliteltu ja pukeudu siististi, omista kalliimpaa laukkua, sinua katsotaan pitkin nenän vartta (enimmäkseen naisia). Tämä on huomattu meillä jo poliittisessa maailmassa, mutta että ihan normaalissa työelämässä! Tutkijan mukaan tässä yt-maailmassa rekrytointeja tehdään enemmän ja enemmän perstuntuman mukaan johon vaikuttaa ulkonäkö. Jos et ole hoikka, arvioidaan kykyäsi tehdä työtä huolella, jos et kerran osaa pitää huolta omasta kehostasi. Järkyttävää! ...mutta hetken mietittyäni, tämä varmasti on totta tänä päivänä. Mitä olen viime aikoina kuunnellut ympärilläni eri alojen edustajien keskustelua, ei ole aikaa kunnolla hoitaa omia työtehtäviään, miten olisi aikaa perehtyä hakijan osaamiseen kun on helppoa vaan tunnustella, miltä tyyppi vaikuttaa. Kilpailu kovenee, kun ei ole riittävästi työpaikkoja kaikille. 

Eilinen artikkeli vielä jatkui koskien työnhakijan ikää. Keski-ikäisen miehen on helpompi saada työtä kuin keski-ikäisen naisen. Tämäkin oli jo tiedossa, mitä olen aikaisempia tutkimuksia lukenut. Mutta tämä vasta järkytti minua: jos et ole 45 -vuoteen mennessä päässyt eteenpäin urallasi, se melkein jää tapahtumatta. Karkeasti ottaen ilmaistiin asia näin. Mä olen 40 v. ja polkenut paikallaan muutaman vuoden. Tosin, nyt näyttää hyvältä ja lupaavalta, mutta jos tutkimusta on uskominen, mun aika alkaa käymään vähiin! Alanko minä olemaan liian vanha etenemään urallani? Mä en ole päässyt ihan vielä edes vauhtiin! 

Huh huh! Uskoako nyt tätä tutkimusta vai uskonko itseeni ja kirkkaaseen tulevaisuuteen? ....hmmmm, taidan kuitenkin valita viimeisimmän vaihtoehdon. Uskon, että minulla on vielä kaikki edessä! Jaksan myös uskoa siihen, että työpaikkaa hakiessa, mitä varmempi olet siitä, että työ kuuluu juuri sinulle, se on Sinun! Itsevarmuus näkyy ja vakuuttaa, kun osaat vielä verbaalisesti kertoa, että juuri Sinä olet oikea ihminen työhön. Ei uskota kaikkia tutkimuksia, uskotaan enemmin itseemme! Me emme ole liian vanhoja mihinkään!


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Nautitaan auringosta vielä.....

Aamuisin tuntee, että syksy on tullut...alkaa olemaan melkoisen viileää. Mutta aurinko kuitenkin lämmittää ihanastai päivisin :).

Mun piti jo aiemmin kirjottaa viikonlopusta, mutta eihän tässä ole ehtinyt. Viikonloppuna nautittiin auringosta sen mitä treenivedon ja treenaamisen ohella ehti. Käytiin koko perheen voimin pallottelemassa tenniskentällä ja ai miten ihanasti se kulki! ...kun oli hitaammat pallot. Haimme intersportista tyttöjä (ja meitä) varten hitaammat pallot, että voi harjoitella. Kieltämättä miehelle ja mulle ne hitaammat pallot oli myös ihan loistovalinta! Normipalloilla tahto tulla vähän pitkiä ja korkeita :D. Vaatii siis vähän lisää harjoitusta!


Mutta hiki tuli! Välillä pelasin tyttöjä JA mun miestä vastaan. Heillä oli kivaa kun juoksuttivat mua laidalta toiselle. Kieltämättä kivaa oli mullakin :D. Ihan mahtava laji koko perheelle! Suosittelen! Ja jos mahdollisuudet ovat yhtä hyvät kuin meillä. Meillä kenttä on 500 m päässä urheilupuistossa, jossa voi siis myös pelata säbää, korista, futsalia, beach volleytä ja vieressä on vielä iso lasten leikkipuisto ja fudiskentät. Siis mitä vaan voi tehdä. Ihan loistava paikka lapsiperheille, lapsille, nuorille, aikuisille.... Seuraavaksi jo puhuttiin, että hommataan korispallo. Päästään tyttöjen kanssa pallottelee vähän toisella tavalla.
Ihanaa fiilistellä eri lajien parissa! Siihen mä en oo koskaan liian vanha. Mä niin rakastan eri urheilumuotoja <3.

Tulipa samalla intersport keikalla hommattua edellisen vuoden mallistosta myös talvilenkkarit. Lenkkeily on niin helppo laji. Sen kun laittaa tossut jalkaa ja lähtee juoksemaan. Mä tykkään tehdä sitä kesät talvet. Ei ole aiemmin tullut hommattua lenkkareita nastoilla, vaikka sitäkin olen suunnitellut jo muutaman talven. Nyt vihdoin! Ei tarvii enää jännittää liukkautta, sen kun paahtaa vaan... :)


Vaikka se aurinko lämmittääkin mukavasti, oli pakko varautua illan viileyteen. Käytiin kävellen myös mun isällä, joka nyt asuu linnuntietä kilsan päässä. Päätettiin lähteä vielä nauttimaan ihanasta säästä. Tytöt pyöräili ja me käveltiin. Ihan mahtava keli! Voi kun tämä jatkuis vielä pitkään......!

Nautitaan vielä auringosta ja ulkoilma aktiviteeteista! Siihen ei ole kukaan liian vanha! <3




maanantai 8. syyskuuta 2014

Syksyistä energiaa

Mistä sitä tulee...

Olimme mieheni ja muutaman hyvän ystävän kanssa mökillä nauttimassa rapuja ja sitten ihan vaan siitä itsestä: olemisesta. Viikonloppu oli ihanan lämmin, ihan kuin olisi ollut vielä palanen kesää :). Aaah, ihanaa!




Käytiin myös metsässä sieniä etsimässä ja tatteja löytyikin ihan hirveän paljon! Mähän en siis mikään sienestäjä ole, mutta pienen pieni innostus saattoi iskeä kun kaveri sai pusillisen tatteja. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä.... Sen sijaan keskityin kuvaamaan niitä mitä ei missään nimessä kannata poimia. Kyllä! Sen verran minäkin sieniä tunnen ;).



En ole myöskään mikään kokki-ihme ja mieskin vitsailee, että olen oikea "kodin hengetär" (not!). Olen nyt kuitenkin innostunut ruuan laitosta ja leipomisesta ihan hiljattain kun tuo oma maha on niin herkkä ties mille. Olen selvittänyt sitten miten itse voin tehdä gluteenitonta sämpylää ilman lisäaineita. Pidemmän aikaan olen jo haaveillut tekeväni vuokaleipää, johon ei muka ole ollut vielä aikaa. Noh, kotiin tultaessa sunnuntaina innostuin siivoomaa, pyykkäämään ja innostuinpa leipomaankin! Sain aikaiseksi kaksi vuokaleipää (vihdoinkin!) ja muutaman nokkosleivän. Mieskin kehui kun kämpässä tuoksu niiiiin hyvälle ;) (ehkä siinä toivossa, että tuoksuisi useimminkin niin hyvälle :D ). 



Ehkä mä en olekaan liian vanha opettelemaan leipomisen ja kokkailun saloja. Näistä varmasti tulen kirjoittamaan vielä lisää! 

Ihanaa, ja energistä, syksyä!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Nautitaan

Viimeksi kirjoitin kiusaamisesta, joka on vakava asia eikä sitä pidä unohtaa. Ei pidä myöskään unohtaa nauttia elämästä. Tarjoamalla muille hyviä hetkiä, hyviä päiviä, nauttii itsekkin. Joskus on ihanaa nauttia elämästä ihan itsekseenkin, yksin.

Mutta tänä viikonloppuna saan nauttia hyvien ystävien seurasta mökillä! Vaikka kesä on virallisesti ohi, on luvattu lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ja se riittää. Hyvät ystävät ympärillä, hyviä rapuja ja muita ruokia, ihana ilma ja ihana ympäristö...mitä muuta sitä enää tarvitsee?

Näitä hetkiä toivon kaikille! Silloin saa ladattua mukavasti positiivista fiilistä varastoon ja jaksaa seuraavan työviikon. Nautitaan!


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Välitetään, suojellaan, puututaan

Viime aikoina on ollut PALJON puhetta koulukiusaamisesta, kiusaamisesta yleensä. Joka kerta se saa mut surulliseksi, se saa minussa halun taistella tätä kiusaamista vastaan. Se vaikuttaa muhun todella paljon tunnetasolla, kun luen / kuulen / näen kiusaamista. Meillä kotona ei suvaita kiusaamista missään muodossa ja se on asia, jota tuon tytöille esille lähes joka päivä! Ei saa kiusata, kiusattuja tulee puolustaa ja tarjoa ystävyyttä, kiusattuna asiasta pitää kertoa heti! Valitettavasti meillä on kokemusta kaikesta tästä ja se alkoi jo viisi vuotiaan päiväkodin ajoilta. Tämä oli minulle järkytys! Alkaako se jo sitten? Koin, että päiväkodissa asiaa ei osattu hoitaa, mutta esikoulussa siihen puututtiin hanakammin. Sen jälkeen tilanne rauhottui.

Oon joskus miettinyt, miksi reagoin niin voimakkaasti. Äitini kysyi kerran, onko minua kiusattu pienenä. Kysyin:"Onko se kiusaamista, kun jätetään ulkopuolelle?" Tottahan mä tiesin, mikä on vastaus. Mutta sieltä sisältäni nousi se pikkutyttö, joka on kokenut kiusaamista. Muistan toki, että olin ala-aste ikäisenä aika paljon yksin. Asioista ei vaan puhuttu silloin. Nyt siitä puhutaan ja tuntuu, että kiusaaminen menee tänä päivänä todella pitkälle. Se pistää vihaksi! Enemmän pistää vihaksi se, ettei aikuiset tee mitään! Kenellä on valta lopettaa kiusaamiset? Aikuisilla! Kuka ohjaa nuoria / lapsia, mikä on oikein ja sallittua, mikä on väärää ja kiellettyä? Aikuiset! Olemme varmaan kaikki lukeneet jutun nuoren pojan puuttumisesta vielä nuorempien poikien  kiusaamiseen. Miksi ei aikuiset puuttuneet? Missä on aikuisten vastuunkanto vaikkei omista lapsista olisikaan kyse? Mitä jos nämä kiusaavat lapset tulevat kiusaamaan meitä aikuisia kun olemme vanhuksia ja puolustuskyvyttömiä? Kuka sitten puuttuu asiaan? Emmekö ymmärrä, että kaikella on kauas kantoisia vaikutuksia, puolin ja toisin.

Mun suurin toive on saada aikuiset aktivoitumaan lasten tekemisiin, oli ne omia tai ei. Mun suurin toive on saada lapsille turvallinen kasvuympäristö. Mun suurin toive on kasvattaa lapsista tervehenkisiä aikuisia, vastuullisia kansalaisia, jotka välittää kanssaihmisistä! Joukossa ON voimaa! Voitaisiinko me aikuiset yhdessä päättää, että kiusaamisille tehdään loppu ja turvataan lapsille rauhallinen elämä. Kukaan meistä ei ole liian vanha tarttumaan tähän haasteeseen!