Minä valmistaudun parhaillaan tuleviin EM-kisoihin. Ensimmäiset minulle (jei!). Otan osaa sekä liikesarjoihin että otteluun. Koutsin lähdettyä väliaikaisesti Norjaan, tuli miehestäni mulle valmentaja. En ollut ihan varma, toimiiko se. Ja kieltämättä on ollut mulle opettelua kuunnella ohjeita omalta mieheltäni. Mutta on ollut myös opettelua miehelleni, kuinka minua valmennetaan. Ja tässä kohtaa mä olen se valmentaja. Mieheni liian innokkaasti kannusti minua eri kisoihin, leireille, treenaamaan ja lähinnä nimen omaan ottelupainoitteisiin. Mikä sinällään on ihan ok, mutta treeniaikaa pitäisi jakaa myös liikesarjojen harjoitteluun (jotka kyllä vaatii vähän enemmän!). Huomaan, että joihinkin ehdotuksiin olen kahden vaiheilla. Huomaan myös sen, että jos jatkuvasti tekisin valintoja jotka syystä tai toisesta ovat omien fiiliksieni vastaisia, menee koko hommasta ilo. Sitä en halua! Enkä varsinkaan nyt, kun olen menossa näin isoon tapahtumaan!
Ymmärrän ehkä sen pointin, miksi. Vielä ehtisi ottamaan viimeisiä vinkkejä ja oppeja ennen kisoja. Mutta itseni tuntien ja intuitiotani seuraten, tiedän meneväni vaan sekaisin tässä vaiheessa kun kisoissa yrittäisin toteuttaa viimeaikaiseja oppeja. Mieluummin haluan toistoja niihin, mitä ollaan jo työstetty. Sen verran hidas olen uusia asioita mieltämään, että nyt näihin kisoihin on myöhäistä opetella mitään uutta. Ehkä nuoremmilla tämä vielä toimisi, mutta ei enää minulla. Tätä yritän miehellenikin selittää. Ilmeisesti huonolla menestyksellä... ;).
Tänään tein päätöksen olla menemättä mihinkään leirille enää tulevana viikonloppuna. Päätöksen tehtyäni vähän epäröin, mutta päivän mittaan päätös on tuntunut hyvältä! Kun on aika pysähtyä, niin silloin pysähdytään. Luotan tähän ratkaisuuni ja otan vastaan kisajännityksen tuoman ilon :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti