Kävimme mielenkiintoista keskustelua ruokapöydässä syntymävuosista. Tytöt muistelivat omaa syntymävuottaan ja heitä toki kiinnosti, milloin me olemme syntyneet. Nuorimmaiseni, 7 v. ei tainnut heti kuulla mitä syntymävuodeksi sanoin, kun tarkisti:"Ai, ootko sä syntynyt -39? Sillon ku oli dinosauruksia?" Piti toistaa ja sen lisäksi vielä selittää, milloin niitä dinosauruksia on ollut :). Esikoiseni yritti sitten jo mennä asiassa eteenpäin, kun varmaan tietää etten niin välitä muistella omaa ikääni, sanoen:"No, ei murehdita nyt noita. Tässä on elämää vielä edessä!" No, rehellinen kuopukseni tuumasi tähän:"Ei äitillä oo enää paljoo!" Eihän tälle voinut kun nauraa :D.
Jännä juttu, miten lapsena miettii tätä ikää ihan toisella tavalla. Muistan itsekkin miettineeni, että jo 30 -vuotias on jo ihan kauheen vanha! Tai että miten 70-vuotiaalla voi olla ajokortti, eikö se ole jo riski liikenteessä! Mutta kun nyt ite on minkä ikänen sitten onkaan, niin vielähän tässä on paljon nähtävää ja koettavaa. Ja siks toiseksi, isäni täyttää 70 v. kolmen vuoden päästä enkä voisi kuvitellakaan, etteikö hän ajaisi autoa! Edelleen hän tekee töitäkin, itselle mutta silti! Molemmat vanhempani ovat niin elinvoimaisia ja nuorekkaita, etten minä ainakaan enää pysy perässä kuka minkäkin ikäinen on. Ja tarviiko edes pysyä? Mitä väliä sillä on? Pääasia, että elämästä nauttii ja saa tehdä niitä asioita mitä haluaa.... paitsi leikkiä dinosauruksien kanssa ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti