ITF Taekwon-don SM-kilpailut järjestettiin Rajamäellä viime lauantaina ja itse otin osaa yksilöliikesarjaan (mustat vyöt=minulle uusi sarja), joukkueliikesarjaan ylemmän punavöisen juniorin kanssa sekä otteluun (mustat vyöt, yhdistetty seniorit ja veteraanit). Tehdään nyt heti selväksi, että ikäni puolesta olen siis veteraani. Yksilöliikesarjassa pakollisena vapaaehtoisena, eli itse saan valita, mutta pitää olla mustan vyön liikesarja joita siis sen suoritettuani opeteltavaksi tuli 3. Olen opetellut näistä kolmesta sen ensimmäisen ja aikaa oli 2 vkoa. Voin olla siis ylpeä, että tein sen vaikkakin virheitä tuli...odotetusti.
Yksilöliikesarjan osalta hain vaan kokemusta. Mutta kilpailuhenkisenä petyin tulokseen, neljänteen sijaan. Joukkueliikesarjassa pääsin taas tekemään vanhoja, tuttuja värivöitten liikesarjoja, koska joukkuetoverini on vielä värivöinen. Joukkue muodostuu 2-5 hlön ryhmästä ja koska meidän alkuperäisestä 4 hlön ryhmästä kaksi oli pois, osallistuimme junnun kanssa sitten kahdestaan. Ikäeroa meillä on 28 vuotta, mutta eipä se meitä haitannut. Jännitin joukkueliikesarjaa kun tunteet olivat vielä yksilöliikesarjan tuloksessa. Olisittepa kuulleet pääni sisään, millaista keskustelua kävin itseni kanssa! En voinut sallia itselleni virheitä, koska en missään nimessä halunnut pettää joukkuetoveriani. Onneksi sain itseni koottua ja nollattua edellisen "epäonnistumisen". Niinpä siinä sitten kävi oikein hyvin, veimme voiton! Tästä tuli jo mielettömän hyvä olo. Mutta paras oli vasta tulossa....
 |
| Tuho -tiimi lennossa |
Päätavoite oli tällä kertaa voittaa ottelut. Olin ladannut siihen paljon ja ensimmäiset turhautumiset yksilöliikesarjassa latasin ottelun valmistautumiseen. Ennen matolle menoa totesin kyllä koutsille, että "nyt mä meen pitää hauskaa! Etten vaan mieti liikaa!". Onnistuin ensimmäisessä ottelussa niin täydellisesti! Yllätyin jälkikäteen itsekkin, miten menikin niin putkeen! Vastassa oli kaveri, jolle hävisin SM-kullan 2012 ja se on jäänyt kaivelemaan. Nyt otin sen itselleni! Tällä kertaa ei tainnut olla epäselvää kuka voitti. Matsin jälkeen olin niin onnellinen, ettei ollut mitään rajaa. En voinut lakata hymyilemästä. Voitonhuuma on jotain käsittämätöntä!!
Kisapäivän täydensi kaksi muutakin palkintoa. Koska seuramme voitti eniten kultaa, voitimme myös parhaan seuran palkinnon! Olen niin ylpeä meidän seurasta! Meillä on hyvät ohjaajat kun menestys on näin isoa! Toinen palkinto oli kisojen paras naiskilpailija -pokaalin, jonka minä voitin kahdella kullalla. Voin siis sanoa, että nämä kisat meni ihan nappiin.
Mutta ei ilman, ettenkö pohtisi näin jälkikäteen, millaisia vaikutuksia kisoilla voi olla mieleen. Tai ainakin omaani, ainakin näin vanhemmiten. Kun "epäonnistuin" yksilöliikesarjassa, mietin että mitä ihmettä mä teen? Minkä ihmeen tähden laitan itseni jatkuvasti tällaisiin stressaaviin, jännittäviin tilanteisiin. Oon nimittäin ihan uskomaton jännittäjä! Harkitsin jo kilpailemisen lopettamista. Varsinkin liikesarjojen osalta. Tuli tunne, etten tiedä miten kauan jaksan tätä jännittämistä. Mietin jopa, että mikä pakko on aina raahautua kilpailuihin ja tatamille.... Mutta toisaalta, kisoissa on aina tunnelmaa ja rakastan sitä kisafiilistä! Voiko olla enempää ristiriitaisia tunteita?? Ja näitä ajatuksia mulla risteili päässä tuona lauantaipäivänä....Kunnes oli aika otella. Matseja en jännitä ollenkaan. Ehkä siksi, ettei siinä tarvii osata tietyssä järjestyksessä, tietyllä hengityksellä tai tietyllä nopeudella tehdä tiettyjä liikkeitä. Sen kun vaan ottelet parhaan kykysi mukaan. Ottelu on mun vahvuus ja tällä kertaa onnistuin täydellisesti! Sain käyttöön niitäkin "temppuja", joita olin harjoitellut ja nyt osasin ottaa ne ottelutilanteeseen mukaan. Työ tuotti tulosta! Matsien aikana en muistanut pistävää kipua polvessa, joka oli vaivannut koko päivän, en muistanut revähtänyttä takareittä, kunto ei loppunut kesken...mikään ei tuntunut missään, vaan ainoastaan se otteluhurmos vei eteenpäin. Ottelun jälkeen oli fiilis, etten voi tätä lopettaa ikinä! Vaikka vastustajan oli minua nuorempi, en tuntenut itseänikään veteraaniksi. Tässä en tuntenut itseäni mitenkään vanhaksi. Siksikö haluan jatkaa matseja, kun tunnen itseni vahvaksi, elinvoimaiseksi ja energiseksi? Onko tämä minun nuoruuteni lähde?
 |
| Suomen mestari |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti