Ajatuksen voima vie pitkälle

Viikonloppuna koin monta onnistumisen tunnetta, lievästi ilmaistuna. On vaikeaa sanoin kuvata, miten monta kertaa olen ylittänyt itseni muutamassa päivässä ja miltä se tuntuu.

Kerroinkin edellisessä postauksessa aloittavani telinevoimistelun. Eka kerta oli viime perjantaina ja olo oli kuin pikkutytöllä, joka elämänsä ensimmäistä kertaa aloittaa jotain uutta jota on odottanut pitkään. Pukkarissa oli kihertelyä, hermostuneisuutta, naurua, jännitystä... :) mahtava fiiilis! Eniten jännitin käsien seisontaa, turhaan. Aloitimme käsienseisontaharjoitukset seisten. Juu, kuulostaa hassulta, mutta madalsi kynnystä lähteä oikeasti käsien seisontaan kun lattialla maaten tehtiin toinen harjoitus. Onneksi käsienseisonta tehtiin vatsa seinää vasten, eli kiivettiin jaloilla käsien seisontaan. Mahtavaa! Tein sen ja teinpä muuten yhden käden käsinseisonnankin :D! Tätä en olisi uskonut. Ensimmäinen itsensä ylitys!

Eilen sunnuntaina olikin sitten se päivä, johon olen valmistautunut henkisesti viime lokakuusta lähtien. Toki myös fyysisesti, mutta sitä fyysistä harjoittelua olen koko ajan tehnyt. Nyt ehkä entistä tiiviimmin. Etenkin viime joulukuusta alkoi tiiviimpi henkinen valmentautuminen / valmistautuminen. Kuinka intensiivistä sekin voi olla! Joka päivä kertasin, mihin pystyn, miten suoritan, miten korjaan viat, miten hyväksyn omat rajallisuuteni, millä tavalla suhtaudun tilanteeseen, jossa koetellaan äärimmilleen. Toivoin, ettei se näy perhe-elämässä. En väitä, etteikö olisi näkynyt. Mieheni osaisi tähän vastata paremmin. Mutta sen tasapainon löytäminen, että saat kasattua itsesi, pidettyä pään kylmänä tiedostaen sen, että sillä mennään mitä osataan. Epäonnistumisen mahdollisuuden hyväksyminen, mutta kuitenkin psyykkaamalla onnistumaan monessa eri osa-alueessa. Ja kuitenkin suoriutumalla normaalista työpäivästä, normaalista perhe-elämästä: lasten koulunkäynnistä, harrastuksista, miehen huomioimisesta, yhdessäolosta. Näin kun lataan nämä tähän, ihmettelen itsekkin, miten siihen pystyy. Siihen pystyy kun sitä haluaa! Ihmisen ajatukset ohjaavat käyttäytymistä, näinhän se on ja siitä kyllä saa lukea. Olen elävä todiste itselleni siitä, että pystyn mihin itse vaan haluan, kun ei anna tilaa ajatukselle "en pysty, en osaa". 

Suoritin eilen taekwon-don 1.dan kokeen eli ensimmäisen asteen mustan vyön. Noin neljä tuntia fyysistä suoritusta, mutta viisi tuntia henkistä sparrausta. Koko ajan skarppina vaikka fyysisesti kroppa ilmoittaa, ettei enää kauan jaksa. Jälleen kerran hämmästyin ajatuksen voimaa. Kerran ajatus kävi mielessä "lihaksista on imetty jo kaikki energia", mutta samantien oma päättäväisyys "periksi ei anneta, kroppa kestää kyllä!". Jaksoin loppuun asti. Olin onnistunut myös tankkauksessa. Omasta mielestäni tein niin hyvän suorituksen kokonaisuudessaan, että olen siitä ylpeä. Toki tein virheitä, tuli ajatuskatkoja. Mutta kuinka koetteleva tämä dan-koe oli ja suoriuduin siitä kunnialla, on jotain käsittämätöntä. Arvostus lajia kohtaan sen kuin kasvaa ja sen mukana myös nöyryys. 

Eikä tässäkään ikäni ollut millään lailla este! Kaikki on saavutettavissa kun vaan haluat sitä ja päätät niin. Ei pidä aliarvioida mielen voimaa. Olen myös äärettömän kiitollinen siitä henkisestä tuesta, minkä olen saanut ympärillä olevilta ihmisiltä. Koin niin suurta onnellisuutta dan-kokeeseen ajellessa, etten voi ymmärtää. En voinut kuin hymyillä ennen ja jälkeen. Suur kiitos!

Suurin kiitos toki kuuluu miehelleni, vaikka ärsytykseen asti on neuvonut ;). Mutta ilman miestäni tämä ei olisi ollut mahdollinen. 

Tämäpä meni nyt paatokselliseksi, mutta halusin jakaa tämän fiiliksen miten vaan sanallisesti pystyn. Ikä ei ole este mihinkään, edelleen se on siellä korvien välissä. Uskokaa itseenne! Yllätytte vielä mihin kaikkeen te pystytte, ihan niin kuin minäkin :D.

Koettelemuksen jälkeen :)