Onnen tunne....

....ihana onnen tunne...

Koin viikonloppuna ihanan onnen tunteen...tunsin itseni onnelliseksi, niin onnelliseksi että olisin voinut itkeä! Eikä siihen ollut mitään erityistä syytä. Tai no, ihana elämä! 

Olimme matkalla treeneihin (minä vetohommiin, mieheni avukseni, esikoinen treenaamaan ja kuopus temppuilemaan salin sivulle). Aamu oli alkanut ihanasti. Kuopus pelleili scary -naamarilla, aamupala oli täydellinen muffini munakkailla ja avocadolla (jonka bongasimme siskollani viime kesänä!), koko perhe koolla ja valmistauduimme päivään. Aivan ihanan tavallinen lauantai! Se onnen tunne vyöry sisälläni... Tällaisia onnen hetkiä olen viime aikoina tuntenut muutaman kerran. Mieheni tuumasi, että taidan olla jo kokonaan toipunut rankasta uupumuksesta. Niin se taitaa, onnekseni, olla!

Kävin läpi uupumisen tuomia tuskia vuonna 2012 keväällä. Romahdin täysin vappuaattona. En ole ikinä kokenut vastaavaa: en kyennyt lähettämään yksinkertaista sähköpostiviestiä. Ajatustakaan ei tullut, eikä sormeni totellut. En ymmärtänyt yhtään, mistä oli kysymys, kunnes purskahdin itkuun josta ei meinannut tulla loppua! Olin niin väsynyt. Hektisiä työvuosia takana, pienet lapset eli lyhyitä yöunia jne. Elin sitä ns. ruuhkavuosia. Kannoin myös töitä sydämessäni, mikä oli huono juttu. Uupumukseni oli niin syvä, että ajatuksissani oli vain "miten pääsen pahasta olosta pois". Tuo aika oli rankkaa, todella rankkaa. Pahan olon tuomista surullisista ajatuksista pystyin kertomaan miehelleni vuoden tämän jälkeen. En halunnut huolestuttaa ketään enempää kuin jo olivat. Tiesin, että pääsen jaloilleni sopivalla määrällä levolla ja työpaikan vaihdoksella, joka onneksi onnistui kesällä 2013. Mutta tohonkin asti oli vaan kestettävä.

Huh! Itse sain nyt kokea sen, miten hyvin voi peitellä pahaa oloa. Kukaan ei tiedä, miten väsynyt voi oikeasti olla tai mitä kaikkea päässä liikkuu kun on paha olla. Nyt olen onnellinen, että siitä olen selvinnyt. Tietoinen valinta uudessa työssäni on, etten ota itselleni ressiä mistään ja lähden ajoissa töistä kotiin. En halua missata enää yhtään hetkeä tyttöjeni elämästä, niin kuin missasin ollessani lopen uupunut!

Äh, nyt meni todella synkäksi. Se ihana onnen tunne, minkä koin, oli jotain niin sydäntä lämmittävää että toivon jokaisen kokevan sen, edes kerran... Me voimme itse siihen vaikuttaa, ei ressata turhasta. Yksi motoistani on "elämme vain kerran", joten eletään sen mukaan! Nautitaan! Kukaan meistä ei ole liian vanha nauttimaan jokaisesta auringon säteestä, jokaisesta sadepisarasta, jokaisesta pienestä, kauniista sanasta... Eletään, nyt!