I'm back...

I'm back!

Vau, mikä fiilis! Vielä vuosi sitten köpötin kepeillä kun eturistiside oli laitettu uusiksi ja kierukkakin niitattu kasaan. Joo, tätä ihanaa urheilijan elämää.... Mutta tänä vuonna otin osaa SM-liigaan. Ensimmäiset kilpailut leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen. Vitsi mikä fiilis kisapäivänä :D! Mä olen niin koukussa kilpailemiseen!

Kieltämättä kuntoutuksen aikana kävin läpi ajatuksia, että kilpailut on kilpailtu. Pelkäsin, etten uskalla enää mennä tatamille. Onneksi fyssarini, Suomen parhaita, vakuutti, että polvi kyllä kestää. Mutta kestääkö pää?? Onneksi sillekin sain vastauksen kesällä leirillä, jossa uskaltauduin tekemään kiertoja jotka oli alkuun ehdottomasti kielletty. Se oli askel näitä kisoja...

Treenasin paljon liikesarjoja, joka on yksi osa-alue kilpailuissa. Treenasin yksin ja yhdessä muun porukan kanssa (otin osaa yksilö- ja joukkue liikesarja kisaan). Tuntu kivalta treenata porukalla. Otteluihin en valmistautunut ollenkaan, koska pää oli sitä mieltä etten ole valmis. Mutta sitten jotain ratkasevaa tapahtui...

Äitini ei ole kertaakaan ollut katsomassa kisojani. Hän tuli Turusta asti meille, jotta näkee missä oikein kilpailen. Kun ilmoitin, etten ottele, otan vaan osaa liikesarjoihin, äiti oli pettynyt. Kuulema juuri niitä otteluita hän tuli katsomaan. Äh....kaksi päivää aikaa kisoihin ja pohdin, voisinko sittenkin otella. Ajatus siitä alkoi vuorokaudessa vahvistua. Olenhan otellut niin paljon, kyllähän se tulee takaraivosta...vai? Hain koutsilta tukea ja sain sitä. Asia varmistui kun sain tietää, että mun sarjassa on vain yksi ottelija. Selvä! Mennään kokeilemaan. Kisapäivänä vähän sparrasin ja herkistelin jäseniä 13 -vuotiaan kilpakumppanin kanssa. Voi miten ihanasti myös hän kannusti minua! (Mulla on maailman paras seura ja parhaat seuratoverit!!)

Ja miten kävikään.....Yksilöliikesarjassa tulin toiseksi, en ihan ollut tyytyväinen, mutta hei: aina ei voi voittaa. Mutta meidän joukkue voitti liikesarjassa ja toisen joukkueen kanssa tultiin kolmanneksi! Ei huono! Näistä olin älyttömän ylpee :D! Mutta ennen kaikkea: olen ylpeä, että tein päätöksen otella, sillä voitin sen ja mulla oli ihan älyttömän varma ja vahva olo! Polvi kesti (tottakai) ja ennen kaikkea pää kesti. Tatamilla en kyllä yhtään miettinyt polvea, vaan miten mä päihitän mun kilpakumppanin!

The winner!!!

En ole vielä liian vanha kilpailemaan :D! Se taitaa pitää mut nuorena!

Päivän mitalisaalis :)