Rakas päiväkirja...

Eläissäni en ole joutunut näin koviin koettelemuksiin kuin nyt. Tai en ainakaan muista. Isoja, perhe-elämään vaikuttavia tekijöitä on käsillä ja olo on epämukava epävarmuuden takia. Toivoisin, että eläisin aikaa syyskuussa 2016, jolloin tilanne olisi jo toinen. Mutta näin se vaan on, että epämukavatkin asiat on elettävä läpi. Positiivisena ihmisenä olen hämmentynyt positiivisuuden vähyydestä. Kunpa minulla olisi kristallipallo tai taikasauva, jolla voisin taikoa asiat hyväksi.

Olen tainnut mainita jossakin postauksessani mahdollisista muutoksista joita on tulossa. Nyt kun se alkaa olemaan entistä konkreettisempi, epämukava olo sen kun lisääntyy. Tavallaan odotan, mutta myös jännitän. Joskus olen kuullut jotain sellaista, että isoissa muutoksissa täytyy hypätä epämukavuus alueelle. Ilman sitä, muutoksia ei tapahdu. Eli tähän nojaten, muutoksia siis todella tapahtuu ;). En halua vielä tarkkaan kertoa, mistä on kysymys, ennen kuin kaikki on 100%:n varmaa.

Mietin pitkään, kirjoitanko tänne tästä tämän hetkisestä tunteesta. Mutta sitten ajattelin, että miksi en. Tämä on minun julkinen päiväkirja ja yleensä kirjoittaminen helpottaa...ainakin minun oloa. Minusta on myös hyvä tuoda julki myös se seikka, ettei aina voi mennä hienosti ja upeesti ja olo on kertakaikkiaan mahtava! Eihän mikään niin mene! Asioista ei puhuta rohkeasti. Jos on vaikeaa tai on epämukava olo, miksi sitä pitäisi salata? Miksi omaa pahaa oloa pitäisi lisätä, kun puhumalla ja jakamalla oma taakka kevenee ja ehkä myös oma hyvinvointi kohenee? Mitä me pelkäämme, kun emme avoimesti puhu? Epäonnistumista? Pah! Elämä joskus heittää aallon pohjalle, mutta sieltä taas noustaan.

Mitä mieltä olette? Pitäisikö enemmän jakaa myös niitä huonoja fiiliksiä vai onko niitä jo "liikaa"?